Scandinavian Music Group

Sää oli – kuten Himoksella aina – kylmä ja märkä kuin morsian, veto säähän nähden hyvä, Kössiä paikannut Rasmus hyvä, kuten bäkkärin chickenwingsit. “Juhannus” vedettiin tietysti. Kiitos!

Edellisenä päivänä matkahuollosta hakemani SMG-taustalakana ehti kätevästi juuri kevätkiertueemme viimeisille keikoille – oishan se nyt ollut ihan tyhmää että se olisi ollut alusta asti mukana. Ensin levitin sen Tavastian lattialle ihasteltavaksi, ja sitten valomies Mäksä jo nostikin se takaseinälle – jo olihan se nyt aivan helvetin hieno. Soundcheckissä vedettiin koko helvetin setti alusta loppuun, jotta Vesajoen Timo – illan urkukanttorimme – saisi hieman harjoitusta Hammond-osuuksiinsa.

Ensimmäinen ilta oli Tavastialla juhlallisesti loppuunmyyty, mutta jotenkin siitä jäi vielä sellainen fiilis, että parannettavaa olisi. Alkukeikalla soitosta paistoi joku ihme jännite ja huoli saada jokin äärimmäinen reaktio aikaan. Hyvä keikkahan siitäkin tuli, mutta kakkospäivän keikka oli kaikilta osin vielä paljon parempi, alusta saakka. Ekaa keikkaa kaikki kehui, tokaa keikkaa kaikki kehui niin että siihen uskalsi itsekin yhtyä. Molempien keikkojen huippukohta oli spedeilyencore “Juhannus”, jossa Anssi siirtyi rumpuihin ja Antti kiippareihin.

Turussa piti tehdä nopea musiikkivisiitti kaupungin tuoreeseen Levykauppa Äxään, mutta konsa Pauliinan ääni oli aamulla täysin poissa, jouduttiin se perumaan, ja alettiin pohtia miten illan keikasta Klubilla yleensä selvittäisiin. Periaatteessa Paapu pystyi laulamaan puhekorkeudelta Ukko-Nooan alkuosan, mutta ongelmallisesti useimmat SMG-stemmat menee aika paljon korkeammalta.

Iltamissa Paapu keskittyi normaalia enemmän tamburiinin soittoon ja hymyilyyn, Antin ulistessa Paapun korkeampia stemmoja sankarillisesti. Katastrofi jäi lopulta vain musiikilliseksi, sillä fiilikseltään keikka oli kuitenkin loistava, ei vähiten yleisön riemumielisen vastaanoton takia. Kiitos Turku, kiitos Suomi. Juhannuksena jatkuu. Ja “Juhannus” kuulunee settiin silloinkin. Ai niin, ja Turun reissulla oli muuten opintomatkalla mukana Asa & JätkäJätkistä, Dalindeosta ja Ihmepojasta tuttu multi-instrumentalisti Rasmus Pailos, joka jää Himokselle Asan keikan jälkeen hoitamaan Kössin tonttia. Kössi on näetsen hoitanut kämpän Berliinistä, ja näin ollen ei ehdi Jämsään soittelemaan. Until then!

Hello Pori – kaupunki, jota porilaisnuoret pakenevat musiikin maailmaan! Taas täytettiin jotain helvetin Viikonvaihde-ristikkoa koko matkan Bar Kinoon, jossa taas tehtiin huolellinen sound check ja blaa blaa blaa. Ja hotelli Amadon tiiliset kaariholvaukset blaa blaa ja Dingo ja Yö blaa blaa…

Mutta siis keikka oli hyvä ja väkeä paljon. Minä ja Terhi ja Nykänen oltiin ehkä vähän sitä mieltä että hitaasti lämmennyt esitys mutta Paapu ja Antti että mahtava meno. Kiitos lämppäyksestä Icons Of Elegancelle eli Växby Brothersille – tuolle ajattelevan naisen VHB:lle. Thank you Pori.

Visiiri kohti Tamperetta siis! Universumin ensimmäinen SMG-keikka soitettiin nimenomaan YO-talolla, joten historian siivet läpsyy nyt kyllä kovasti! Viime vuosina Tampereen keikat on ollut Tulliklubilla tai Pakkahuoneella, mutta kiva paikka tämäkin – vaikka keskilattia jotenkin humisikin soundcheckissä bassotaajuuksiltaan. Kesken tsekin saapui myös ensimmäiset mallit uusista SMG-paidoista, ja voi pojat että on uneet kledjut ja veijot hinnat! Ittekin ostaisin! Yay!

Artistiruokailu tapahtui perinteisesti alakerran Tiilihovi-ravintolassa. Parsakeitto oli erinomaista, kalakeitto ok, ja pääruokana tarjoiltu vadelmakastikekana jeppiskamaa.

Juuri kun oli orientoitunut siihen ettei viime viikonlopun keikoista voi panna paremmaksi tulee tämä: Loppuunmyyty Yo-talo täynnä rakkautta! Let me hug everyone of you! Vaikka Nilssonin ja Takarivin poikien aikana oli lavalla pientä brummia, joka hiukan vei hetkeksi diipeintä keskittymistä, oli tämä sittenkin parasta, herkintä, lämpimintä, hämmentävintä ja itkettävintä ikinä missään. Loppupuolesta keikkaa Antti sanoi jo tulleen mieleen – dare I say it – Ultra Bran hypervuorovaikutteiset yhteislauluillat, kun koko yleisö lauloi kappale toisensa perään alusta loppuun moitteettomassa vireessä. 10+ kaikille!

Ennakkomyynti lupasi loppuunmyytyä Lutakkoa, soundcheckikin meni jotenkin jouhevasti ja niin kuin pitää, niin että lämppäävä Deep Insightkin ehti lauteille tutkimaan spedujensa säätöjä. Keikka oli aivan mieltsi, erikoisenerginen ehkä alle 18-v. yleisöosaston innoittamana, ehkä Diippareiden ansiokkaasta lämmittelystä johtuen. Festarihenkistä yhteislaulatusta kuin Popedalla ikään! Yksi kysymysmerkki oli Nilsissä käytetty kiertuearsenaalissamme uusi Landola, jonka tie lapsuudenkotini seinältä isoille lavoille tietenkin on liikuttava odysseia, mutta jonka soundia pitää vielä testailla livetilanteessa. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen koskaan soittamani kitara, ja sama, jolla Nilsson on levyllekin soitettu, jotta tällä mennään kun mikit on kerta laitettu. Joka tapauksessa mielettömästi kiitoksia kaikille osapuolille!

Kössin ja Anssin kanssa käytiin vielä illan päätteeksi Popparissa (ent. Jazz Bar) soittelemassa mitä erilaisimmilla paikallisvahvisteisilla kokoonpanoilla kaikenlaista Summer of 69:stä Shake, Rattle & Rolliin ja Sitting on the Dock of the Bayhin. Älkääpä laittako YouTubeen!

Kuopion Henkassa on maailman lujin rumpusoundi lavalla, mutta muten tunnetusti aivan mieltsi meininki. Soundcheckiä tehtiin hartaudella ja kärsivällisyydellä – ja Antti ehti sen aikana säveltää ja esittää rummuilla yhden kaskelotti-aiheisen polyrytmisen mestariteoksenkin. Siinä oli sellaista lievää punk-henkeä, mutta toisaalta hirvittävän vaativa ja tekninen komppi – sekä sanat, jotka meni: “tumma, tumma kaskelotti / nussii / syvissä vesissä”.

Lopulta niin sanotulla “jazz-virveli-otteella” vedetty loppuunmyyty keikka oli kaikkien mielestä rundin paras tähän mennessä – paitsi Antin, jolla ilmeisesti jotenkin lähettänyt ollenkaan ko. jazz-otteen takia. Mutta meillä muillapa lähetti – Anssi ja minä meinattiin ruveta itkemään kesken Lissabonin kun se meni niin zonelle. Eläköön Henkka, kiitos Hampaat-Lasselle bäkkärikuvauksesta, God Bless Kuopio.