Scandinavian Music Group

Tampere, Suomen napa, otti meidät viimeksi vastaan ylellisen suopeasti ja hurmoksellisesti. Kevätkiertueen Yo-talon keikka on jäänyt kyllä all time top ten listalle – tai paskan marjat: Se oli maailman historian paras minkään bändin keikka ikinä. Siksi tuntui vähän kinkkiseltä tulla Hotelli Ilveksen matalalle lavalle laittelemaan kamoja pystyyn: Keikkapaikan feng shui on vaan snadisti päin vittua joka suhteessa. Ja vittu Amarillossa sai odottaa ruokaa puoltoista tuntia eikä se nyt niin vitun maukas se kanaburger sitten ollut. Ja sitten vielä tämä:

Hotellin ylibuukkauksen takia osaa meistä pyydettiin majoittumaan 19. kerroksen näköalasaunasviittikompleksiin. Kuten kuvista näkyy, fiilarithan siinä meni. (Ylimmässä kuvassa Antti ja Miikka muotoilevat valituskirjetää hotel managementille saunatohveleiden värivalikoiman kapeudesta)

No, itse keikka ei kyllä kuulunut suosikkeihin, viime aikojen mittakaavalla jotenkin apaattinen veto. Vaikka ylesö oli siinä nenän edessä, ei siitä jotenkin saanut otetta. Paapu kyllä sanoi olleensa kovastikin tyytis, ja samoin Anssi. En sitten tiedä mistä kiikasti, mielummin olisi ollut jossain ulkovenuella, tai sitten vaikka siellä Yo-talolla. Täällähienoa tilannetajuttomuuta osoittanut DJ paukautti perinteisen yökerho-trancehittiputken soimaan välitttömästi keikan jälkeen.

Kössiä paikkaamassa ollut Rasmus hoiti tonttinsa hienosti, kiitos Rasmus!

Jonna Tervomaa on Forssasta.

Sieltä lähdettiin vielä yötä vasten Turkuun. Kello kolme Hotelli Börsin edessä astui tilataksista kadulle Mike Monroe. Me menimme nukkumaan. Päälava oli autio ja ranta tyhjä saapuessamme lauantaina alueelle. Soundcheckiä tehdessämme paviljonkilavalla veti Rubik ja sää oli hivenen epävakaisen oloista. Setin aikana kuitenkin jopa aurinko pilkisteli, yleisömeri oli valtaisa ja olipahan vaan aivan mahtava keikka ja vastaanotto. En sitten tiedä mitä me ollaan tehty tällaista ansaitaksemme!

Viikonloppu oli muutenkin suurta musiikin juhlaa. Itse missasin Teharit alkutahteja lukuunottamatta (Ankassa sitten), mutta Eput – joiden levyjä omistan nolla kapaletta – olivat vaan aivan vitun käsittämättömän valtiomiesmäisen vaikuttavia. Ja seuraavana päivänä ehti tiirailla Anna Puuta, Joensuu 12345:tä (erittäin hieno droneversio I’m on Firestä), Les Corpse De Francois Mitterrandia, Soul Captain Bandia (täydellinen) ja Calexicoa (ehkä pettymys?). Gogol Bordello kuulosti saksalaisilta juomalauluilta Scooterin vetämänä vaikka kaitpa siinä joku mustalais-klezmer-punk -estetiikka oli hakusessa. Mutta hienot festarit.

Oma bussinrähjämme johtui edellisen viikon spedeilyistä johtuen pannaan, ja siirsimme Kisahallin parkkiksella kamamme Lauri Tähkältä vuokrattuun. Kuopion Henkassa oltiin jo kevätrundilla, mutta niin kivaa oli että uudestaan piti tulla kun kiertuelogistiikka sen salli. Ja kas: edelliskerralla vaivannut hirvittävä lavasaundi saatiin kuriin Antin uusilla peltidemppareilla, ja soundcheckin ainoaksi kyseenalaiseksi elementiksi jäi Miikan resonaattorikitaran käyttäminen Nilsissä. Resonaattorikitara on sellainen metrisen tonnin painava metallinen akkari jota Mark Knopfler soitti Money For Nothingin videossa. Se hivenen muutti kappaleen äänikuvaa, mutta minkäs teet kun ei sattunut muita ylimääräisiä luuttuja mukaan.

Intron ruoka oli taasen taivaallista ja koko Atlas-hotelli oli taasen rakennettu rinnakkaisuniversumiin, jossa “ilmastoinnin” konseptia ei oltu keksittykään. Viinijuhlien jälkimainingeissa tasan 00.00 alkanut keikka oli viiiieeeläkin parempi kuin viimeksi – teemapäivien ja kellonajan myötä yleisö oli riemulla mukana ensi tahdeista, vaikka tiistai-ilta olikin, ja PA:n oikea puoli kuulemma paskana. Erityisesti ilahdutti toimivan paikan löytäminen Takarivin pojille -kappaleelle jo kolmantena biisinä. Vuolaat kiitokset kaikille!

Aamiaisen ja torihaahuilun jälkeen kävi matka kohti Oulua, jossa ei ollakaan viime kesän Qstock-keikan jälkeen oltu. Matkalla pysähdyttiin helleuinnille jonnekin Koljonvirran kohdalle, ja pidettiinpä vielä pysähdys puukirkostaan ja vaaristaan tunnetussa Piippolassakin.

Rotuaarilla laitettiin kamat kasaan, veskat hotelliin ja lähdettiin Suomen parhaaseen intialaisravintolaan, New Bombayhin syömään – 45 Specialissa olisi ollut jotain henkilökuntamakaronilaatikkoa tarjolla, mutta sizlarit, lassit ja tikka masalat tuntuivat hivenen eksoottisemmilta.

Lauteille nousimme Ismon ja Tehon jälkeen ja hyät oli keikat. Tai sanotaanko loistavat. Jonkun juontajan tahi lavamanagerin kohkauksen myötä ansaittua ja aikataulutettua encorea ei päästy enää vetämään, mutta parempi vajarit kuin överi, paitsi viinan kanssa. Ja sitten Karaokeen, jossa kuultiin mm. nämä “hopeisetlenkit kultaisessa ketjussa”: Anssi – Tahdon pelkkää hyvää sulle, Antti – Take A Look At Me Now, Terhi – Yes Sir, I Can Boogie, Joel – Moottoritie on kuuma, Paapu – Kesytetty, Kössi – Asfaltti polttaa.

Kotiin lähtö kuudelta aamulla.

Bussin saapuminen Kisiksen parkkipaikalle viivästyi jonkin tovin, sillä Hakki joutui käymään aamulla korjaamassa jotain kampiakselin tulppahihnoja tms. Matkan varrelle sattui vielä toinen varikkopysähdys dieselkardinaaliakselin ilmapussien tyhjentymisen tms. myötä. Vietyämme meidät kisapaikalle Hakki lähti viemään bussia korjaamolle vaihdelaatikon potkuri-inhalaattorin vajaasyötön takia.

Mutta sää oli aamusta iltaan loistava, yleisö ihanaa, keikka kiva ja auringon pikainen käynti horisontin alla kaunista katseltavaa. “Joisin viskin ja nousisin” ja “Näin minä vihellän matkallani” muistan varsinkin menneen erityisen tomerasti. Hotelli Kaarlen Karaokessa esiintyivät Terhi (Jos rakastat), Antti (Toiset meistä), Paapu (Jäätelökesä) ja Wings of Changella potin räjäyttänyt Kössi.