Scandinavian Music Group

Anssin frendi Johan lähti miksaamaan Nykäsen ollessa jälleen varattuna VHB:n kanssa – ja tällä kertaa Kaason ominaisuudessa varattuna olleen Paapun tuuraajana oli Essi Marila. Jokaisen paitsi Miikan Superseacat-lipussa luki “adult female” – go figure. Aikuisten naisten joukkomme otettiin Tallinnan päädyssä houstimme Aven toimesta hellästi vastaan (hei Ave!) ja bussimatka Tarttoon sujui joutuisasti. Hotelli Dorpat oli oikeastaan aika fänsi, ja koko Tartton keskusta pittoreski ja spirittiä täynnä – itseasiassa keskustorit olivat kirjavana larppareiden näköisiä torimyyjiä kauppaamassa kaikenlaista Hansafestivaalikrääsää.

Plink Plonk festivaalialue oli hieman Koffin puiston oloinen nurmikkomäki ja paikalla soitteli kamoja viedessä Eestiläinen yhden miehen eklektinen Pastacas-orkesteri ja pelipaikalle palatessa jokin italialainen postrock-bändi, joiden bpm:t oli kuin quaaludeja nappailleen sniperin. Kaikilla oli soittimia lukuunottamatta lainakamat alla, joten soundcheck oli hektinen ja sekava. Itse keikka olikin omalta ja Paatelaisen osalta aikamoista varaosamiekkailua – ja vireet olivat mitä olivat kun heinähelteillä kitaroiden kaulat vääntyivät kuin Ronaldon vaparit ylänurkkaan. Mutta pois marina – hauskaa oli ja kiitoksia tuli! Japanin ihme Mono esitti illan pimetessä mahtavaa sonicyouthmaista taidenoiseaan varsin hurmaavasti – mutta meikäläisen ajoittainen tinnitus teki pikapaluun ja sitten olikin jo kiire pois alueelta. Afterparty Gen Klubilla (tms) oli mahtava DJ:n soittaessa todella eklektista shittiä ilmeisesti eestiläisistä karaoketallenteista vanhoihin Kula Shaker -hitteihin.

Kotimatka sujui rauhallisesti.

Ja hei – tuollon kuvii tähänastisista keikoista: http://www.facebook.com/album.php?aid=30112&l=0190f&id=543071842

Aamukahdeksalta käynnisti karavaanimme kohti Joensuuta – jossa oli epävakaisen paska ilma, oikeastaan meikäläisen henkilökohtaista Ilosaaritraditiota noudattaen. Ruisrockin toistumana edellämme soitti Nakkilan Nosferatu Herra Ylppö ja jälkeemme Hertzenin siskot, joten kotoisa olo oli. Keikka oli kaikilla mittapuilla näistä kolmesta paras, yleisö oli aivan fantastista, sadekin oli lakannut ja voi perkele oli kivaa. Ylimääräistä suspensea keikkaan toi Hanna Tuomelan rekrytointi Paapun paikalle – Paapu oli häissä toisaalla Suomessa ja tässä sitä nyt oltiin lavalla yksien lyhyiden treenien jälkeen… mutta pois turhat huolet, kaikki meni loistavasti! Keikan jälkeen juotiin VHB:n jägerlitra tehokkaana nollauksena viikonlopun koitoksille ja kivaa oli.

Koska Ruovesi on noin 79 metrin päässä Tampereesta, vietimme aurinkoisen päivän telakan terassilla. Matkalla Ruovedelle harjoiteltiin taas uutta biisiä, alati kasvavalla varmuudella. Ruovesji näytti pieneltä pitäjältä, yhdellä silmäyksellä hahmotettavalta, ja hauskana kuriositeettina Hotelli Lieran alakerrasta löytyi myös kyttäasema! Saunan jälkeen alkoi sataa tauotta ja kaatamalla – juuri kun Esa ja Kuski-Aksu olivat lähteneet kisapaikalle jalan. Me muut vetäydyimme persoonallisen pienhotellin huoneisiimme ja katsoimme mitä lie Frendit-uusintoja, kunnes kokoonnuimme harjoittelemaan sitä uutta biisiä.

Olavi Uusivirta kuulosti mainiolta kaartaessamme bäkkärialueelle pimenevässä illassa. Sadekin oli lakannut, ja hivenen puolen öin jälkeen pääsimme lavalle. Keikka oli omasta mielestäni aivan mahtava, ja “Se sitä ja se tätä” saatiin ensiesitettyä oikeastaan ihan hyvin. Yleisö oli äänekkäästi messissä ja möykkäävää ja noin viidesosan niin kultivoitunutta kuin Tampereen pakkahuoneella.

Ja Hotelli Lieron baarista löytyi keikan jälkeen Jani Juntunen!

Bussimatkalla renkuteltiin paljon uutta kappaletta, jonka nimeksi olisi tulossa “Se sitä ja se tätä”… Miikka oli ottanut kyytiin sähkö-bouzoukin – se on sellainen, you know, bouzoukin omainen soitin, mutta sähköinen – ja se sitten sovitti tiensä kappaleen soitinarsenaaliin jo ennenkuin tiesimme mitä rummut ja basso soittaisi. Kyseessä on periaatteessa hyvin yksinkertainen akusto-zeppeliininen renkutus, mutta loputtoman vaikeiden sanarytmien ja Terhin ehdottamien kaanonien vuoksi kappale jäi Pakkahuoneen soundcheckissä täysin levälleen, emmekä uskaltaneet sovittaa sitä illan ohjelmistoon.

Ilta oli kaikin puolin menestys, mutta jostain syystä mieltäni hieman hirtti yleisön hillitty response suurimman osan keikasta – Ehkäpä meidän ja Von Hertzenien yleisö on yhteensä juuri näin “kuunteluorientoitunutta”, niinkuin Jonnen kanssa pohdin. Ja koskapa marmatukseni fiiliksen viileydestä ei saanut tukea tutuilta eikä tuntemattomilta, päätin erehtyneeni ja toteankin nyt jälkikäteen että show oli suuri suksee.