Pakkahuone, Tampere (w/Von Hertzen Brothers) 10.7.2008

Bussimatkalla renkuteltiin paljon uutta kappaletta, jonka nimeksi olisi tulossa “Se sitä ja se tätä”… Miikka oli ottanut kyytiin sähkö-bouzoukin – se on sellainen, you know, bouzoukin omainen soitin, mutta sähköinen – ja se sitten sovitti tiensä kappaleen soitinarsenaaliin jo ennenkuin tiesimme mitä rummut ja basso soittaisi. Kyseessä on periaatteessa hyvin yksinkertainen akusto-zeppeliininen renkutus, mutta loputtoman vaikeiden sanarytmien ja Terhin ehdottamien kaanonien vuoksi kappale jäi Pakkahuoneen soundcheckissä täysin levälleen, emmekä uskaltaneet sovittaa sitä illan ohjelmistoon.

Ilta oli kaikin puolin menestys, mutta jostain syystä mieltäni hieman hirtti yleisön hillitty response suurimman osan keikasta – Ehkäpä meidän ja Von Hertzenien yleisö on yhteensä juuri näin “kuunteluorientoitunutta”, niinkuin Jonnen kanssa pohdin. Ja koskapa marmatukseni fiiliksen viileydestä ei saanut tukea tutuilta eikä tuntemattomilta, päätin erehtyneeni ja toteankin nyt jälkikäteen että show oli suuri suksee.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja