Balladi 1 – Uusi single ja video 14. 6.

Balladi 1Yli kaksi vuotta sitten uutta materiaalia viimeksi julkaissut SMG marssittaa digijakeluun singlen “Balladi 1” perjantaina 14. 6. – Emoalbumia saa odottaa vielä ensi talveen mutta tämä kappale piti saada ulos nyt, kesällä. Tajuutte sit ku kuulette. Ja joo, on aika erilaista mutta koettakaa kestää – folklevytrilogia tuli vähän niinku valmiiksi jo. Tätä voi sentäs tanssia hidastettuna!

Kokkosen ja Melasniemen ohjaama, käsikirjoittama, kuvaama ja leikkaama video juhlistaa yötöntä yötä, pari- ja yksintanssia ja sitä kuinka pohjalta on kauneimmat näkymät ylöspäin. You’ve had the feeling, now see the movie!

(P.S. joku ensisoitto/näyttö edellisenä päivänä 13.6. ehkä tulee kuulumaan juonikkaaseen mediastrategiaamme, mut ei tiedä vielä mikä saitti tai kanava.)

Legendaarinen SMG palaa

Ikonisen maineen suomalaisen folkrockin edelläkävijänä 2000-luvun alussa luoneen Scandinavian Music Groupin on jo pitkään huhuttu palaavan keikkalavoille. Nyt huhuille on saatu varmistus. Viime vuoden lopulla parrasvaloista kadonnut myyttinen seitsikko rikkoo pitkän hiljaiselonsa loppukevääksi ja kesäksi sovituilla keikoilla. Lähipiiristä paluuta luonnehditaan dramaattiseksi suunnanmuutokseksi: yhtye on kuulemma treenannut yhden uuden biisin joka kuulostaa kai vähän erilaiselta kuin esim. jotkut aikaisemmat.

Ensimmäiset keikat ovat Tampereen Yo-talolla 18. 5. ja Helsingin Tavastia-klubilla 19. 5.

Legendaarinen SMG palaa

Scandinavian Music Groupin pitkäikäisimmässä, ns. "klassisessa" kokoonpanossa soittavat mm. Anssi Växby ja Joel Melasniemi. Kuva vuodelta 2011.

Elokuu-score ladattavissa

Joel Melasniemen score  elokuvaan on kokonaisuudessaan kuunneltavissa/ladattavissa/kommentoitavissa Soundcloudissa! 24 kappaleet vaihtelevat puoliminuuttisista ambient-suhinoista ja trip hopista folkrallatteluihin. Useilla raidoilla avustamassa SMG:n omat Pauliina Kokkonen ja Miikka Paatelainen, ja onpa mukana myös eräänlainen “premake” kappaleesta Melkein kuin uusi.

Nauttikaa kesästä talven keskellä! Ja hyvää JElokuu-score ladattavissaoulua, välipäiviä ja Uuttavuotta!

Ja P.S.: Välipäivistä puheen ollen Atlético Kumpula muistaakseni 28.12. Bar Looessa.

SMG Savoyssa

SMG Savoyssa

Paapukin laulaa Savoyssa

SMG tekee pitkän tauon jälkeen taas juhlallisemman konserttikeikan Helsingin Savoy Teatterissa 19.10. Liput voi tilata netitse ja ne oikeuttavat istumapaikkaan, ainutlaatuiseen taide-elämykseen ja hyvään mieleen!  Tarkoituksena on käydä läpi hissuttelevampaa ja taiteellisempaa materiaalia, kappaleita jotka usein jäävät esittämättä festivaaleilla ja klubiympäristössä.

Be there, you squares!

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja