Scandinavian Music Group

Viimeistä viedään! Alavudelle lähtöä viivästytettiin aina kahden kieppeille, ja perille tultiin ennenkuin olin saanut silmäystäkään unta bussissa. Kuunneltiin Antin läppäristä Neu!ta ja Ihmepojan viimosimpia (loistavia) demomiksauksia. Sitten jotkut katteli Salasana Swordfishiä. Itse yritin silloin tosiaan nukkua, mutta aika ristiriitaisen arvion se taisi saada. Alavus ja Alavuden Puustelli vaikuttivat etelän moukan silmissä jonkinasteisilta toisinnoilta Nivalasta ja Nivalan Puustellista, kahdella erotuksella: 1. Alavudella ei näkynyt lypsäjäpatsasta eikä myllyä. 2. Soittotila ja E-Type-disko oli luojan kiitos jaettu kahteen eri kerrokseen. Näin vältytään siltä kiusalliselta tilanteelta, että kaupungin ainoaan menomestaan ängennyt joku helvetin bändi estää maksavia asiakkaita perkele tanssimasta Dr. Albania. Soundcheckin sijaan mentiin huoneisiin lojumaan, enkä vieläkään saanut nukuttua. Kössikään ei vaikuttanut maailman levänneimmältä mieheltä. Nukkumisen sijaan katsoimme alkuillan komediaa Kyttäyskeikka II, jota oli vaikea hahmottaa komediaksi. Ei ehkä niin suuri ihme, sillä olimme fyysisesti ja psyykkisesti loppuunajettuja ihmisraunioita. Soundcheck meni nopiasti ja kivasti, lava tuntui oikeastaan tosi mukavalta soittaa.

Sitten taas huoneeseen lojumaan. Tällä kertaa kuunneltiin Stereolabia, Van Halenia, sekä Shabba Ranksia, Materialia, Nicky Skopelitista, Praxista ja Jah Wobblea. Sitten mentiin keittiöstä hakemaan possufileet, jotka tuli kyllä tarpeeseen, koska aloimme olla Kössin kanssa jo hieman läpikuultavia yleisestä uupumuksesta ja nälästä johtuen. Sitten saunaa ja saippuaa, pestäksemme itsestämme ihmisyyden tahran. Jonka jälkeen saapui armelias uni.

Heräsin varttia vaille puolen yön aikoihin Közbän katsoessa aivan loistavalta vaikuttavaa Demolition Mania. Bäkkäri oli kellarin saunatiloissa, ja sieltä valuttiin (minä vielä unta silmissä) n. 0.45. Jää murtui kivasti heti keikan alussa, sillä jonkun piuhan lähdettyä irti efekteistäni keikka alkoi kahden minuutin teknisellä sähellyksellä. Keikka oli todella hyvä, yleisö ihanaa ja totesin taas rakastavani työtäni. Onnellisen naisen paikkasi setissä Kun puut tekee seittiä, joka toimi erityisen hyvin ja virkisti noin vaihteluna. Loppukeikasta noustessani lavan eteen PA-laitteistoboksille starbailemaan löin otsani täysiä kattoon ja venäytin niskani. This is Spinal Tap. Muutenkin tunnelma oli, kuten eilenkin, harvinaisen rento amerikan ärrällä.

Tämän jälkeen olikin enää yksi asia tehtävissä, eli juhlistaa viime tinkaan saakka kiertueen päättymistä ja kadottaa itsensä Alavuden yöhön eli alakerran diskoon. Takaisintulomatkalla päätettiin kevään leffafestivaalit katsomalla jälleen kerran erinomaisen koskettava katastrofikuvaus Deep Impact, sekä epätasainen The Sidewalks of Manhattan.

T H A N K S T Ä H Ä N A S T I !

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Kun puut tekee seittiä 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Kaikkeen kyllästyy 6. Nimikirjaimet 7. Juokseva mies 8. Säälittävä syksy 9. Elena 10. Vastusta mua 11. Tällaisena kesäyönä 12. Kun tuuli oli viilee ... e. Huomisen sää ... e. Minne katosi päivät

Kello löi jo kolme kun Pleikkari starttasi Kisahallin parkkikselta, Antti otettiin mukaan Nurmijärveltä tai jostain. Matkalla kahteltiin Chicagoa, tällä kertaa moni katsoi sen onnistuneesti loppuun saakka, mutta olihan se nyt aivan saatanan hanurista ja mielikuvitukseton teelmä. 6 Oscaria? Varmaankin Tylsin elokuva, Puolivillaisin lavastus, Kamalin tanssinumero (Zeta-Jones), Mielenkiinnottomin miessivuosa (se yks äijä, emmä jaksa selittää, enkä muista), Kankein valkokangasadaptaatio ja Akatemian erikoismaininta yleisestä yllätyksettömyydestä. Tampereella oli kylmä ja sateinen ilma saapuessamme, mutta sutjakkaasti kamat saatiin pystyyn YO-talon hillitynkokoiselle lavalle ja taustalakana sen taakse. Jukka valitteli, että talon PA alkaa vedellä viimeisiään ja on hyvin vaikeaa saada laulua kuuluviin ellei kitara- ja rumpukanavia sulje kokonaan. Sitten päätettiin hetken mielijohteesta treenata Rannalta toiselle ja Opin valehtelemaan (kuin mies) -työnimillä kulkeva kappale. Sovitusratkaisu johon päädyimme parin läpimenon jälkeen tuskin muistuttaa tulevaisuudessa levytettävää versiota, mutta olipahan nyt jonkinlainen work-in-progress-esittely.

Ahnas ruokailu tapahtui alakerran kellariravintolassa, jossa kokoonnuimme juhlakabinettiin, raskaille tuoleille ison pöydän ääreen mupeltamaan ensiluokkaisia biiffejämme. Terhin ilmeisesti afrikkalaista keittiötä edustava samosa-tms-annos ei sille hirveästi maistunut, mutta muuten kaikki hehkuivat onnesta. Syökää lihaa! Hotlalla ehdittiin vielä saunoimaankin. This is the life!

Keikka aloitettiin harvinaislaatuisesti Talvipuutarhalla, mikä ei varmasti moessa mestassa kauhean hyvin toimisi, mutta täällä kuin tauti. Sata kilsaa Ouluun lopussa Terhin mikkipiuha jotenkin rupesi pätkimään, ja Kaken sitä vaihtaessa Antti ehti kertoa puolitoista vitsiä, joista kokonaan kerrottu oli siivo lääkärivitsi, mutta toinen alkoi tilanteessa, jossa nudistipariskunta on ottamassa aurinkoa, kun naisen pilluun lentää mehiläinen… ja tässä vaiheessa saatiin seuraava biisi starttaamaan. Säälittävä syksy herätti vihdoin sellaista responsea, jonka ansaitseekin. Aiemmin on vähän ollut sellaista fiilistä, ettei yleisö tai yhtye ihan tajua miten dancempaan kamaan pitäisi SMG-keikalla suhtautua. Antti esitteli uuden biisin nimillä Rannalta toiselle “jos Terhi saa päättää” ja The Screaming Skull of Death That Drinks Your Blood “jos minä ja Joel saadaan päättää”. Anssin bassoriffit taisi mennä rytmeiltään aika etnisiksi jossain kohtaa, mutta silti siinä oli ihan mallikasta imua ja progeilua. Ja sellaista vaaran tunnetta kun ei yhtään tiedä mitä on tulossa. Encoreksi ajateltiin Helsinkiä, mutta yleisön puolelta tuli yllättäen kovaäänistä toivetta Huomisen sään puolesta, joten se sitten. Minne katsoi päivien loppurytistely oli niin tyhjentävä, ettei sen jälkeen voinut enää lavalle lähteä.

kuvat: Tiina Aalto

Tämä oli aivan mielettömän hieno keikka, kiitos Tampere ja sen kauniit, älykkäät ja charmantit asukit! kun YO-talo alkoi mennä kiinni, lähdin Anssin ja Kössin kanssa kulman taakse Emmaan (ent. Hämeenkatu 26), jossa alkoholin veronalennuksen ensimmäistä kertaa oikeasti näki: Tuoppi maksoi euron ja shotit kaksi. Easy tiger! Täältä Anssi lähti hotellille, minä ja Közbä kadottiin jonnekin Petsamon suuntaan heittämään voltteja trampoliinilla aamuun asti.

Setti

1. Talvipuutarhaan 2. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Onnellinen nainen 4. Ei mun oo hyvä olla yksin 5. Kaikkeen kyllästyy 6. Nimikirjaimet 7. Juokseva mies 8. Säälittävä syksy 9. Rannalta toiselle/The Screaming Skull of Death That Drinks Your Blood 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Huomisen sää ... e. Minne katosi päivät

Kolmelta lähtö ja nokka kohti Lappeenrantaa! Keikkapaikkana toimi wanha kunnon Night Doris eli Hotelli Lappeen yökerho. Soundcheckin jälkeen standardisoidut Fransmanni-annokset (joiden mallikappaleita varmaan säilytetään pariisilaisessa museossa) ja huoneisiin. Kirjoitan tätä seuraavana maanantaina, enkä enää muista kuinkas sitten kävikään. Ehkä nukkumaan? Ehkä elokuva telpparista tai saunaan? Mitä väliä? Onko elämäni vain fakkiintuneiden rutiinien sokeaa toistoa keikasta toiseen?

Bäkkärinä toimi vanha kunnon kokoussali, jota koristi lasivitriineissä varmaan kaksisataa eri kansinvälisten Rotari-kerhojen viiriä, puhujan pönttö, valkokangas ja fläppitaulu. Fläppitaululle hahmoteltiin illan kulku. Se meni näin:

23:45 Monitorit
00:00. Keikka
01:15 Erottamiset
01:20 Itkukänni
02:00 Flaidis
12:00 Sovinto, huoneiden luovutus ja roudaus.

Mutta katso: keikka meni hienosti ja asianmukaisella aggrolla, eikä ketään tarvinnutkaan erottaa. Itse soitin kyllä ihan päin helvettiä, mutta kukapa itseään erityisesti kunnioittamaton kitaristi siitä välittäisi kun keikan jälkeen tuli sitä kiitosta niin paljon. Lompakko tyhjäksi yökerhossa ja baarikaappi tyhjäksi hotellihuoneessa. Seuraavana aamuna lähdettiinkin sitten takaisin Hellsinkiin Helatorstaita viettämään.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Juokseva mies 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Helsinkiin e. Minne katosi päivät

Ei muuta kuin American pie koneeseen ja matka sujui kuin siivillä. Kössi ja Anssi ei sitäpaitsi vielä olleet nähneet koko elokuvaa, ja me muutkin vasta viitisen kertaa. Sen lisäksi kelailtiin taas High Fidelityn parhaita paloja ja plokattiin sitä Beta Bandin biisiä, jota John Cusack levykaupassaan soittaa. Jostain varikkopysähdykseltä ostettu Kävikö flaksi? Sinkkuna liikenteessä -seurapeli osoittautui pian aivan sietämättömän huonoksi ja turhauttavaksi ajanhukaksi, joten Terhin mentyä goisaamaan jäljelle jäi vain yhteislaulu. Anssi, minä Antti ja Kössi viritimme parhaaseen nuotiokitarastailiin kappaleet Where Have All the Flowers Gone?, 15. yö, Syksyn sävel, Lumi teki enkelin eteiseen (kukaan ei mustanuta sanoja) ja Autiotalo. Terhi nukkui huonosti.

Äkkivilauksella Nivalassa on parkkis, grilli, huoltis, lehmänlypsyä esittävä patsas, ostari, nurtsia, mylly ja tämä Hotelli Puustelli, jossa meillä siis oli keikka. Nykänen oli lähtenyt häihinsä, ja soundcheckin hoiti PA-toimittajan taholta työhön värvätty Teemu (kai nyt muistan nimen oikein?). Checkin jälkeen tapettiin aikaa Kaken ja Anssin huoneen kahdenmentävässä saunassa ja mainiota Oscar Wilden Ihanneaviomies-filmatisointia toljottaen.

Keikka nyt ei ollut kovinkaan mainio. Oli sellainen olo että bändi on iskussa kuin pajavasara, mutta yleisöstä välittyi pientä flegmaattisuutta tiettyä osaa lukuunottamatta (Suurkiitos Tietty Osa!). Ja onhan se ihan loogista: Se karvanoppa-corolla -osasto on paikalla vain päästäkseen joraamaan karvanoppa-corolla-trancea. Mutta ollaan me vaikeampiakin yleisöjä voitettu puolelle, nyt tuntui siltä että se homma jäi vähän puolitiehen. Se yksi encore oli ihan riittävä. Helsingin antakaa-joku-pesää -punkin toivo Ripsipiirakka oli ollut samaan aikaan Nivalan Tuiskulassa, siinä nuorisotalotyyppisessä menomestassa, ja Puustellin yökerhoon saavuttuaan kommentoivat vähän samaan tyyliin omia iltamiaan. No, ei voi mitään, ruikuttamisesta viedään saunan taakse ja show vedetään lavat katossa jokatapauksessa kun alalle ryhdyttiin.

Seuraavana aamuna käytäväbileiden moukaroimat muusikot raahautuivat aamiaiselle Beta Bandia hyräillen ja rotsi tyhjänä. Bussissa katsottiin ekaksi se High Fidelityn paras kohtaus jälleen kerran, sitten mainettaan reilusti paskempi One Hour Photo, jossa Robin Williams esittää hienosti syrjäytynyttä, psykopaattista ja täysin epämielenkiintoista valokuvalaboratorion työntekijää. Tämän jälkeen oli vuorossa Woody Allenin mestarillinen Manhattan, jonka aikana kyllä pilkin jo vähän. Sen jälkeen koko bussi kuskia lukuunottamatta olikin täydessä horteessä loppumatkan.

Setti

1. 100 km Ouluun 2. Letitä tukkani 3. Huomisen sää 4. Onnellinen nainen 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Kaikkeen kyllästyy 7. Nimikirjaimet 8. Juokseva mies 9. Säälittävä syksy 10. Elena 11. Vastusta mua 12. Tällaisena kesäyönä 13. Kun tuuli oli viilee ... e. Minne katosi päivät