On The Rocks, Helsinki – Klubi, Turku – Kultakaivos, Vantaa 7.-9.2.2008

On The Rocksissa on yksi Suomen oudoimpia pohjakaavoja live-esiintymisareenaksi, mutta siitä viis ja kamat pystyyn. Jukalla meinasi varmaan tasapainoaisti mennä yrittäessään saada sokkeloista stereokuvaa jotenkin järjestykseen mutta soundcheck saatiin jotenkin kömmittyä läpi kuitenkin. Tommin kanssa oli myös syytä käydä biisejä taas hieman pidemmin läpi, joten lopulta checkin ja keikan väliin ei paljoa ylimääräistä aikaa edes jäänyt. Keikka ja yleisö oli mainio, ja nyt on sitten tämäkin mesta korkattu! Tack you On The Rocks!

…Ja kolmen kuukauden tauon jälkeen taas kohti Turun Klubia! Menomatkalla katsottiin Troija, tuo kreikkalaisista filosofeista kertova taide-elokuva loppuun. Klubin alakertaan on siinnyt kaksikin kerrosta nuorekasta yökerhotilaa, joka vaikutti ihan passelilta, jos aikoo juopua Turussa. Hivenen jännitti löytääkö yleisö paikalle toista kertaa näin lyhyen ajan sisällä, mutta täyteenhän se mökki tuli, ja keikka oli ensi tahdeista lähtien aivan huimaavan hyvä. Uudelleen sommiteltu biisijärjestys toi hommaan uutta tuoreutta meille, ja ehkä hivenen jäykäksi jäänyt edelliskerta saatiin kuitattua maksimimeingillä. Tack så mycket Åbo!

Tämän keikkarupeaman kieroin kysymysmerkki oli Vantaan Kultakaivos. Enemmän Jope Ruonansuun yleisöä palvelevan oloinen mesta näyttäytyi kuitenkin ihan ookoona pikku paikkana, jonne Kössi, Antti ja meikkis jäivät tavallaan logististeknisistä syistä vähän jumiin soundcheckin jälkeen. Ankaran ja askeettisen venailun jälkeen loppubändi palasi mestoille ja veto satapäiselle vantaalaislaumalle oli mainion rento. Keikan älkeen mietimme hivenen itsetyytyväisinä että nyt bändi alkaa olla niin tikissä kuosissa ettei huonoja keikkoja näemmä oikein enää osatakaan soittaa. Ilta jatkui kuitenkin mieluummin Helsingin yössä kuin Kultakaivoksen eurotrash-diskossa.

Eteenpäin, sanoi Magalhaes merellä!

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja