Jyväskylä 2.2.2008
Lutakossa ei oltukaan käyty miesmuistiin, mutta nyt tuli tieto että tilaisuus oli loppuunmyyty jo reilusti etukäteen. Runsaat 500 vetävälle klubille oli jätetty vain pieni määrä lippuja ovelta myytäväksi, ja ne menivät hujauksessa ja pitkä letka ihmisiä ilmeisesti sitten kasteli kenkänsä pimeässä loskassa turhaan. Buu – tullaan toivon mukaan pian takaisin!
Matkalla havisi historian siivet kahdestakin syystä: Ensin ja tärkeämpänä mainittakoon että XBoxin paljon tahkottu eeppisen keskinkertainen Mafia-peli otettiin uudestaan ränklättäväksi, joten matka Jyskylään meni enimmäkseen pikselitautisia autotakaa-ajoja ja konetulitaisteluita läpirämpiessä. Toiseksikin mukana oli alkuperäinen basistimme Tommi Saarikivi, joka helmikuun ajan paikkaa Manchesterissa asuvaa Anssia! Viime vuodet Tommi on enimmäkseen toiminut oikeamielisen ja armottoman juristin ammatissa, mutta toisinaan häntä on nähty esimerkiksi Mauron Maiden -yhtyeen riveissä.
Mutta siis. Lutakon salin pohjakaava oli muuttunut välivuosina jotakuinkin itsensä peilikuvaksi, lavan vaihtaessa sijaintiaan Feng Shuin kannalta kaikin puolin järkevämpään paikkaan. Soundcheck oli normaalia pidempi käydessämme läpi vielä kerran Tommin kanssa ohjelmistoa. Illan konsertti oli siis täyteenpakattu ja pääsi alkamaan miltei ajallaan kun ilmeisesti kotiinsa nukahtanut valomies saatiin suhteellisen pikaisesti tiskinsä taakse. Keikka oli aivan mahtava, vaikka ainakin allekirjoittanut soitti hiukan miten sattuu alkupuolella, ja Kokkosen siskoksillakin oli jotain äänivaikeuksia.
Takaisintulomatkalla otettiin vielä Mafia-erää, mutta lopulta passiivinen tv-viihde voitti, ja koneeseen tungettiin mainio Troija, tuo monitahoinen, syvä kuvaus sodan siisteydestä. SMG-leffakerholta viisi tähteä! Ensi viikkoon!