Rockperry, Vaasa 4.7.2003

RockPerryyn oli lähtö vasta kello kaksi, aloitusaikamme ollessa 23.00. Perry järjestetään ilmeisesti neljättä kertaa, ollen allekirjoittaneelle uusi tuttavuus. Eikä alueeseen kyllä tullut tutustuttua nytkään, ilmeisesti sama missä surullisen kuuluisaa Rantarockia aikoinaan pidettiin. Paikalle kaahatessamme Lumo soittelihe menemään ja kahta vuoroa tekevät Antti, Jukka ja Kake olivat bäkkärillä vastassa Donkkareiden jo vedettyä settinsä.

Koskapa olin unohtanut sanoa Antille ja Jukalle jo aikaisemmin antaneeni BotniaTV:lle luvan taltioida keikkaa, homma oli tullut puun takaa ja yllätyksenä, ja pojat olivat leveinä kieltäneet kenenkään näin lyhyellä varoitusajalla kuvaamasta yhtään mitään. Vaikka vika, infokatkos ja väärinkäsitys oli kokonaan minun, oli mukava tulla ampuneeksi Antin ja Jukan kukkoilu alas.

Eli keikka siis kuvattiin, ja taas kävi se sama klassinen: Yksi kuvaaja parkkeeraa puolen metrin päähän etuviistoon kykkimään koko keikan ajaksi, ja koko ajan saa varoa ettei kitaran lavalla lasauta suoraan linssiin. Lieneekö edesmenneestä Jyrkistä opittu, että hienointa livekuvaa kitaransoitosta on loputtomat alaviistolähikset kitaristin sormista? No, makunsa kullakin. Alotusbiisin Letitä tukkani rakenne meni iloisesti metsään, mutta muuten keikkaa pidettiin varsin onnistuneena. Tiukka 45 minuuttia ei jättänyt paljoa pelivaraa setin rakenteeseen, joten Elena ja Onnelliset kohtaa jäi pois – siis sellaisista biiseistä mitä tällä hetkellä on hinku soittaa. Tempot olivat kuitenkin sen verran riuskia, että Kun puut tekee seittiä ehdittiin juosta ylimääräisenä lavalle soittamaan.

Sitten ei muuta kun Sonata Arctican seikkailuhevin tahdissa kaahattiin kohti hotellia ja sen vieressä sijainnutta Hullua Pulloa, jonka black jack -tiskille hävisin musertavat 58 euroa.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja