Nosturi, Helsinki 30.4.2003
Nykänen oli oliko se nyt Imatrala kiinni jossain aiemmin sovitussa työtehtävässä, joten tämä ilta tehtiin täysin poikkeuksellisesti varamiksaaja Pyryn kanssa (Hei Pyry, kiitos Pyry). Monitorimieheksi tuli pitkästä aikaa Kauhasen Ville, ja tsekki tehtiin tätä myöten ajan ja rauhan kanssa. Mielestämme kovinkin timanttinen setin rakenne päätettiin jättää jälleen verraten lyhyeen muotoonsa, varsinnii ku iltamissa oli mukana myös Ihmepoika ja Varaque.
Tsekin jälkeen kukin liukeni taholleen – itse jäin tekemään vielä yhden haastattelun ja syömään ilta-aurinkoisessa kahvilassa artistisafkan ennenkuin menin kotiin nukkumaan pariksi tunniksi. Palatessamme paikalle jouduimme toteamaan yleisömäärän olevan melko antiklimaattinen, niin kuin vähän pelättiinkin. Überpaska vappusää piti juhlakansan pois kaduilta ja jatkomestoilta, eikä rock-konsertti ehkä sitten ole kaikkein suosituin vappuillanvietto. Ja Nosturi on siitä omituisen epävarma paikka, että korkeaprofiilisemmatkin aktit saattavat siellä joskus hukata yleisönsä. Pääsyy kuitenkin lienee se, että meidän bändi on aivan vitun ankee pumppu jota sokeat koiratkaan ei halua katsomaan!
Anyway Hemingway, itseasiassa kun Ihmepojan jälkeen lavalle marssittiin (Kössi tietenskin jo toista kertaa), meininki ja poljento oli heti ihan mallikas ja kohdillaan, enkä oikeastaan löydä illasta mitään purnattavaa paitsi Antin muutamat puujalanomaisen pitkänkankeat välispiikit.
Keikan jälkeen takahuoneeseen toimitettiin henkilökunnan toimesta ylimääräinenkin vappujallu, joten kamat varastoon roudattuamme iltamat jatkuivatkin sitten aika viistossa kondiksessa.