Tavastia, Helsinki 24.2.2003
Tavastia on maanantaisin normaalisti kiinni, mutta tänään Nuoret Helsinkiläiset Vihreät Eduskuntavaaliehdokkaat (4 kpl) järjestivät talossa kinkerit. Kaksilla treeneillä uskallettiin lavalle, vaikka vitjassa oli uudenkarhea basisti Anssi Växby, ja toisekseen vakaa aikomuksemme oli suoriutua illasta akustisesti hiblaillen. Soundcheckin jälkeen kello oli siinä kahdeksan ja tarkoitus oli vetää siinä kymmeneltä, joten avasimme mukavan pikku bäkkärin Ilveksen puolelle, joka siis on maanantaisin virallisesti säpissä ja pidimme jonkinlaista bändipalaveria ja pyörittelimme peukaloitamme. Kellon ylittäessä puoli kymmenen, ei edellinen bändi vieläkään ollut aloittanut, joten pyysimme saada samoin tein soittaa ekana.
Aika tarkkaan klo 22 maleksimme lavalle kiinnittelemään piuhoja, ja hissukseen kamojen pystyttely muuttui Antin alkuspiikkijaaritteluiksi. Eli illan epädramaturgia oli hyvin maanantaisen arkinen ja lämmin. Jengiä oli yllättävän paljon viikonpäivään nähden, Merimaan arvion mukaan siinä 350. Växbyn pystybasso, Antin congat ja sheikkeri, sekä Mikon ja minun akustiset jättivät Tepan laulun pääosaan, ja Antin välispiikit toimivat runopoikahissuttelumme vastapainona (“no niin kaikki aktivistit ja pupuruuan ystävät”). Jälkeenpäin olimme erittäinkin tyytyväisiä itseihimme ja toisiimme, yleisömäärään ja sen responseen, Merimaan bäkkärille kantamiin viljatuotteisiin ja niiden ilmaisuuteen.
Ja taas tuli sellainen olo että tällaisia keikkoja pitäisi oikeastaan tehdä enemmänkin, oli se miten nössöä tahansa.