Kevät 2005, akustinen kiertue osa 2

Paljon oli viinaa virrannut lostarin baaritiskiltä siitä kun SMG viimeksi astui keikkabussiin. Viimesyksyinen akustinen kiertue oli kuitenkin kaikkien mielestä niin onnistunut, että seuraavaa albumia valmistellessa oli syytä ottaa vielä uusintakierros. Tällä kertaa oli tarkoitus kuitenkin ajaa samalla vaivalla Ouluun ja Rovaniemelle, jotka syksyllä väliin jäivät. Turkuun ei taaskaan saatu sovittua mitään järkevää, mikä tietenkin korpeaa yhtyeemme jäseniä aivan eerona. Mutta siis Ouluun saakka ajettiin jo ed. päivänä Kaken ohjastamalla XBox-minibussilla. Leffakerho kävi läpi Prizzin kunnian ja Kurt Russellin tähdittämän Dark Blue -poliisidraaman. Ei nyt mitään klassikoita kumpikaan, toisin kuin Antin mukanaan tuoma ProTools-promovideo, jossa häkellyttävän huonon televisiodraaman keinoin näytetään kuinka ProTools avittaa demobändin tietä tähtiin. Sitten tartuttiin Mafia-nimiseen konsolipeliin, joka pian imaisi koko takapenkin mukaansa. Roolihahmomme Tommy Angelo eteni hissukseen pääsiäisviikonlopun aikana tavallisesta taksikuskista poliiseja surutta lahtaavaksi hitmaniksi.

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja