Scandinavian Music Group

Isyys- ja äitiyslomat pidetty, maailmalla on matkailtu, siviilisäädyt vaihtuneet ja lomia on pidetty. Kiitos venailusta – ja Ruisrockista ja Qstockista. Tampereen klubin ja Ankkarockin jälkeen alkaa tosin taas uusi, intensiivinen venailujakso, kun paskavaipan tuoksuinen kuudes levy aloitetaan. Työnimeksi on sovittu “We Love Antti Lehtinen”, studiosessiot sovittu lokakuuksi.

Levyn optimistinen julkaisupvm. on ensi keväänä, realistinen ensi vuoden syksynä.

Lomittain “We Love Antti Lehtisen” kanssa meikämandoliini työskentelee myös toisen projektin kanssa: Oskari Sipolan esikoiselokuva “Elokuu” saa scorekseen säveltämäni musiikin. Vapaudenkaihoisan roadmovien ensi-ilta on syksyllä 2011, kuvaukset ja säveltely käynnissä paraikaa.

J

Tässä oli semmoinen tavallisesta villisti poikkeava logistinen rakennelma, että keikkabussin sijaan kiiruhdimme aamukuuden Oulun junaan – avant gardenamme Jukka ja Antti, jotka olivat lähteneet pakuttiautolla jo ed. iltana. Junassa oli tolkuttoman kylmä – VR:n vaunujen ilmastoinnista vastaa varmasti joku inuiitti. “Prego – pala Italiaa matkallasi” luki ravintolavaunun seinässä, ja meni kyllä tovi, ennen kuin tajusi että sillä tosiaan yritetään ehdottaa matkustajalle, että tässä nyt olisi tämmöinen Prego-niminen italialainen ravintola. Rieskataskussa kieltämättä oli vähän pestoa, okei.

Paikalle ehdittiin Jätkäjätkien lopettaessa, niin, ettei luppoaikaa juuri jäänyt – kamat pystyyn, hengennostatushuuto takahuoneena toimivassa early 80’s -asuntovaunussa- ja takaisin lavalle. Keikassa oli vaikka mitä vikaa: Terhi unohteli sanoja, minä rakenteita ja yksinkertaisiampiakin kolmisointuja – sekä biisijärkän. Ilma oli pilvinen ja savukoneen tuuletin tuntui tarpeettomalta lisältäviileänä päivänä. Muutenkin me, toisin kuin vaikka Boycott tai Uriah Heep – ollaan aika vähän savukonebändi. Mutta Hautojen yli meni sika hienosti, samoin Hölmö rakkaus ja encore Valmis. Ja loppupäivän satoi, joten ei valiteta säästäkään.

Anssi, (Kössin tuuraajana ollut) Tommi, Paapu ja minä (taas me – mitä vittua?) katteltiin vielä Tuomoa,Mariskaa, Ismo A:ta ja vähän Jenni Vartiaista. Sitten hotellille ja tuttu Oulun kierros: intialaisesta Karaoke Bariin, jossa meikkis säväytti evergreenillä “Kalliolle kukkulalle” – ja UB-harvinaisuudella “Kalpeat kasvot”! Illan mittaan paikalle tuli Mariska, Puppa J, Jenni V., Stam1noita ja Amoja – and it was a maaaarvelous party!

Paluujunassa seuraavana päivänä vedin “Pregon Antipastot”. Jep jep.

Meikkis saapui ulkosaaristosta, aina Kökarista asri, jo edellisenä iltana, mutta muut tuli aamupee Helsingin suunnasta. Ruissalossa oli paahtavan aurinkoista Prince Of Assyrian soittaessa, mikä ei lavan takaviistosta käsin pitänyt kyllä mielenkiintoa hetkeäkään yllä. Mutta menisi varmaan särkynytsydämisenä jossain pienessä klubissa paremmin.

Keikka oli aivan tajuttoman hyvä, joskin tuli sellainen olo, että uutta materiaalia pitäisi kohta jo päästä tekemään – tuntuu että samat biisit eri järjestyksessä on jo täällä vedetty. Yleisö, sää, ruotsinlaivat, poljento ja tunnelma oli kuitenkin niin hänessä että pienistä viis. Terhin skidikin oli ensimmäistä kertaa festivaaleilla (toki bäkkärialueen rauhassa ja klassiset Peltor Kidit korvilla) ja tuntui viihtyvän.

Iltaa kohden katseltiin Anssin, (roudarina olleen) Tommin ja Paapun kanssa vielä Donkkareita ja Jätkäjätkiä ja lauttamatkalle (ja sitä edeltäneeseen mittavaan jonotukseen) löytyi seuraksi Manna ja Mikko Joensuu. Dynamon uumenissa koko päivän kiehunut helle oli jo liian diippi kokemus, joten hotelli kutsui piakkoin.

Hyvinkäälle on semmonen tunti matkaa, ja kaikki mitä tästä kaupungista ehdin nähdä oli semmosta finlandiatalon ja geneerisen kauppakeskuksen välimaastoon sijoittuvaa epäsymmetristä modernia pytinkiä. Epäsymmetrinen oli myös moderni Hyvinkää-sali, jonka nousevan katsomon edustalla oli erittäin syvä, leveä ja korkea tummaparkettinen alue – onnen omiaan modernille tanssiesitykselle mutta kaitpa siinä yhden country-folk -keikankin vetäisi. Steinway-flyygel raahattiin lavalle, mutta ei sitä sitten käytetty mihinkään kun se oli niin monisyisessä vireessä.

Seitsemältä soi. tai seitsemää yli seitsemän, kun kaikki korvamonitorit oli saatu kiinni ja käyty vessassa – tällä kertaa normaalista poiketen Terhi delegoi lopullisen biisilistan teon mulle. Nyt jätettiin pari standardisettiin kuuluvaa menopaalaa pois (Huutelen pimeään, Lupaus kesästä) ja checkissä katsottu haparoiva Missä olet, Laila? avasi setin. Tällä tavoin saavutettiin semmonen rauhallisempi kokonaisuus jonka toivoimme luonteviten istahtavan paikan tunnelmaan. Erikoiskunniamaininnan itsellemme annamme loistavasta Hautojen yli -vedosta, ja kaikkien aikojen parhaasta Takarivin pojille -esityksestä! Hyvä me!

Keikan jälkeen ehdittiin vielä Manalaan kaljamukien ääreen juhlistamaan rundin päättymistä. Erityiskiitos Mäksälle valoista, Hakille ajoista, Tommille tuurauksista ja Ilmarille lämppäyksistä – we guys rock, softly!

Ensi kesään!