Tavastia 14.4.2006
Huh, en ehtinyt kirjoittaa tästä keikasta ennen kevätlomaani, joten nyt pitäisi muistella tämmöistä sotia edeltävän ajan keikkaa jotenkin hauskasti ja terävästi.
Illan suurin erikoisuus oli tietenkin Pauliinan lisäksi lavalle ängettävät Kerkko Koskinen ja Pekka Gröhn – piano and hammond respectively. Minä ja Antti oltiin ed. viikot rakenneltu jonkinlaisia nuotteja näille sormiotaiteilijoille, mutta varsinaisia treenejä ei tällä kokoonpanolla oltu järjestetty. Sen sijaan tilatakseilla lähdettiin keräilemään soittokamoja ympäri Helsinginniemeä jo erityisen hyvissä ajoin, jotta soundcheckissa ehdittäisiin katsoa – no, oikeastaan about kaikki biisit läpi. Jukka Puurula tuli äänittämään keikan, joten se veti siinä kanssa omia piuhojaan. Yleensähän me ei mitään järkevää olla saatu narulle livetaltiointeja kokeiltaessa, mutta aina välillä kiva kokeilla. Lavalla oli siis joka tapauksessa ennätyksellisen monipuolinen ja harmonisesti rikas metakka, jota Nykänen yritti suitsia ja kanavoida iltamiin.
Mökki oli ihan hiton täynnä ja ilmassa suuren olympiaadin tuntua astuessamme lavalle Brian Enon juhlallisen ambientin saattelemana. Ekana biisinä vedettiin Ota minusta puolet, sitten Hölmö rakkaus ja siitä eteenpäin en enää muista, mutta aika alussa ollut Katu päättyy aurinkoon oli ainakin sellainen joka toimi kuin toimihenkilö Kerkon, Pekan ja Paapun laventaessa soundia. Setti oli rakennettu piiitkäksi, biisinvälit tiuhiksi, koko uusi levy kuultiin ja vanhemmiltakin sellaisiakin harvinaisuuksia kuin Elena ja Kun kuolen. Joista jälkimmäinen oli ehkä hieman raskas omalla paikallaan, mutta soi tietenkin hiton isona lisäarsenaalin vuoksi. Samoin tällä kattauksellahan se Elena oli nyt vaan pakko soittaa! Nimikirjaimissa kokonaisuus kasvoi lopulta aika överiksi 8-henkisenä.
Etten säikytä kaloja ja ekana encorena paikkansa löytänyt uutuus lopulta olemme kuitenkin yksin pitivät huolen, että keikasta löytyi dynamiikkaakin, vaikka enimmäkseenhän ne kamat aika kaakossa olikin. Niinkuin Turussakin, kaikkein viimeiseksi ylimääräiseksi vedettiin Onnelliset kohtaa, joka oli tietenkin jo aika kaoottinen soittotarkkuutensa puolesta ainakin allekirjoittaneella, mutta: Ei se järki vaan ne tunteet! Eläköön loistavalle yleisölle ja suuraplodit sormiotaiteilijoille, jotka lopulta soittivat todella monessa kappaleessa, kun niitä nuotteja sitten ynnättiin. Keikan jälkeen oman bändin uusi hieno kyyhkyspaita niskaan ja juhlat käyntiin!