Noitarock, Ruovesi 11.7.2008
Koska Ruovesi on noin 79 metrin päässä Tampereesta, vietimme aurinkoisen päivän telakan terassilla. Matkalla Ruovedelle harjoiteltiin taas uutta biisiä, alati kasvavalla varmuudella. Ruovesji näytti pieneltä pitäjältä, yhdellä silmäyksellä hahmotettavalta, ja hauskana kuriositeettina Hotelli Lieran alakerrasta löytyi myös kyttäasema! Saunan jälkeen alkoi sataa tauotta ja kaatamalla – juuri kun Esa ja Kuski-Aksu olivat lähteneet kisapaikalle jalan. Me muut vetäydyimme persoonallisen pienhotellin huoneisiimme ja katsoimme mitä lie Frendit-uusintoja, kunnes kokoonnuimme harjoittelemaan sitä uutta biisiä.
Olavi Uusivirta kuulosti mainiolta kaartaessamme bäkkärialueelle pimenevässä illassa. Sadekin oli lakannut, ja hivenen puolen öin jälkeen pääsimme lavalle. Keikka oli omasta mielestäni aivan mahtava, ja “Se sitä ja se tätä” saatiin ensiesitettyä oikeastaan ihan hyvin. Yleisö oli äänekkäästi messissä ja möykkäävää ja noin viidesosan niin kultivoitunutta kuin Tampereen pakkahuoneella.
Ja Hotelli Lieron baarista löytyi keikan jälkeen Jani Juntunen!