Evijärven NS, Evijärvi 12.4.2003

Kössiä oltiin sisäänajettu KissFM:n bileissä vedetyssä puoliakustisessa minisetissä, mutta elektristä kokoillan konfrontaatiota synineen kaikkineenkin oli harjoiteltu peräti kaksissa treeneissä. Perjantaina kävin Maija Vilkkumaan keikalla Tavastialla, ja olin varsinainen stand up -komediamenestys, sillä sain varmat naurut aina kun mainitsin kenelle tahansa muusikkotutulle bändimme lähtevän huomenna pistokeikalle Evijärvelle.

Kävin Kössin kanssa treenikämpällä hieman etukäteen vääntämässä hieman vanhan Line6 Flextoneni saundeja – Kössin on tarkoitus soittaa SMG-keikat sen läpi. Puoli yksi roudattiin kamat alapihalle kurvanneeseen kaksikerrosbussiin, samaan aikaan kun Velcra lappasi omia kamojaan kieltämättä hieman vaatimattomampaan pakuunsa. Linnatuulen bensiksellä törmäsimme Velcroihin uudestaan, ja otettiin Mikko ja OD määränpäähänsä Tampereelle asti kyytiin, ettei niiden tarvinut käkkiä takakontissa koko matkaa. Sillä pätkällä tietenkin puhkesi rengas, ja päädyttiin harhailemaan jonnekin Väli-Rymättylän teollisuusalueille etsimään korjausapua. Lopulta päästiin Tampereelle (josta monitorimiehemme Kake hyppäsi kyytiin) ja siitä etiäpäin. Sitten vaan soiteltiin akkaria bussin perällä ja odoteltiin, että koska sinne Evijärvelle oikein. Vikoissa treeneissä oltiin ehditty katsoa Elena-nimistä biisiä, johon haluaisin Gospelkuoron, ja Friends-in-high-places-Växby lupasi hoitaa halvalla 70-henkisen. So that should be fun.

Legendaariselle nuorisoseuraintalolle tultiin about puoli 9 korvatsärkevän näkymätrancen jo soidessa salissa – soundcheckin sijaan ehdittäisiin äkkiseltään kattomaan tuleeko soittimista ääntä. mikä oli hieman ikävää, kun Kössi oli vetämässä ekaa keikkaansa. Bäkkärillä katottiin kuurakettia ja jotain Motorforum-tyyppistä rallimakasiinia Suomen häilyvimmällä ja huonoimmalla kuvanlaadulla varustetusta telpparista.

Keikka meni silviisii, että minä soitin aikalailla päin helvettiä pitkin keikkaa, loppukeikan kielenkatkomiset ja sitä seuranneet vireongelmat olivat aika koulubänditasoa. Tämän tyyppisten keikkamestojen yleisöjakaumassa on aina haastavaa se, että yleisöä kyllä tulee paikalle, mutta kuinka suurta osaa illan bändi kiinnostaa on eri asia. Sillä viereisessä korttelissa ei ole toista diskoa vaihtoehdoksi. Sillä viereistä korttelia ei ole. Elikkäs siihen nähden olimme ihan tyytiksiä illan meininkiin, encoreiden vaatiminen jopa kuulosti melko raivokkaalta ja tomeralta. Good Evening Evijärvi!

Disko lyötiin säppiin siinä yhden tietämillä, ja nopean roudaamisen ansiosta ehdimme Seinäjoelle Vaakunahotelliin niin, että yökerhoonkin oli vielä asiaa. Kössin ja Terhin kanssa soiteltiin hotellihuoneessa kitaraa aamukuuteen, siinä oli vähän sellaista keskinäisen kehumisen kerhoa ilmassa kun Kössi on kuitenkin useamman aika killerin biisin Ihmepojalle tehnyt. Aamiaiselle yhdeksältä ja nokka kohti Hesaa: menomatkalla DVD:ssä pyöri Road Trip, nyt ihan käsittämättömän huono Star Wars Episode II ja älden hauska One night at McCool’s.

Hello, Hello, It’s good to be back.

Setti

1. Tällaisena kesäyönä 2. Onnelliset kohtaa 3. Tiistai 4. Sä 5. Letitä tukkani 6. Kaupunki allapäin 7. Nimikirjaimet 8. Ei mun oo hyvä olla yksin 9. Luoksesi 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee - e. Kun puut tekee seittiä e. Jos osaisin

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja