Diana, Lappeenranta 17.11.2007

Hotelliaamiaisen jälkeen matka taittui kohti Lappeenrantaa, eli periaatteessa miltei takaisin Helsinkiinhän siinä päädyttiin välillä. Brutalistisen funktionalismin merkkiteos Hotelli Lappee on majoittanut meikäläisiä lukemattomat kerrat vuosien varrella. Tämä kipakan kylmä lauantai saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi, sillä yökerhonsa Diana lopettaa nykymuodossa toimintansa vuodenvaihteessa. Nyt kuitenkin päivä sujui kuin aina ennenkin – jopa niin että Paatelainen oli aiemmin sovitulla duokeikalla Marjo Leinon kanssa, joten kokoonpanokin oli piirun verran vanhemman mallinen.

Soundcheck sompailtiin läpi myös ilman Växbyä, joka oli käymässä Helsingissä ja tulisi vasta illaksi. koko bändin sointia yritettiin chekata laittamalla Paapu rumpuihin ja Antti bassoon, mutta hiukan viitteelliseksihän se hyöty jäi. Päivän Etelä-Saimaasta löytyi jälleen uusi 5 tähden Laila-arvostelu ja artistisafkakin oli loistavaa, joten turhaa murhetta ei sittenkään ollut. Ja hotellihuoneessa taas tehtiin tanssihittejä läppäristudiolla. Ensi vuonna te tanssitte illan nopeet ja hitaat Salokorpi/Melasniemi-yhteistyön hedelmien tahtiin!

Tai sitten koko kansa tanssii vielä seuraavatkin 10 vuotta Dirlandaan tahtiin – kappale, joka oli tosiaan nautinto keskeyttää lavalle nousemalla. Illan keikka oli aika punk, yleisö hiljaisissa kohdissa aika möykkäistä, mutta jotenkin parempi meininki ehkä oli kuin edellisellä keikalla. No, miltei aina kahdesta keikasta jälkimmäinen on parempi, niin nytkin. Joku darra- tai bändin yhteenhitsautumiskysymys siinä saattaa olla. Kiitos kaikille (ja erityisesti hienosta piikkilankasydämestä Anne Marialle!)

R.I.P. Doris!

Keikat

22.06. Valtteri Festival, Tampere
27.06. Tavastia, Helsinki
28.06. Haapavesi Folk, Haapavesi
29.06. Provinssi, Seinäjoki
05.07. Jyväskylän Kesä, Jyväskylä
07.07. Ruisrock, Turku
27.07. Qstock, Oulu
28.07. Vaasa Festival, Vaasa
28.07. Työväen Musiikkitapahtuma, Valkeakoski
04.08. TBA
17.08. TBA
 


Kaikki keikat ›

Uutiset

Keikkapäiväkirja