Scandinavian Music Group

Aamiaisen jälkeen oli pienimuotoinen hyvästelytilaisuus, jossa isäntien puolesta mukaamme lahjoitettiin Fin NSE:n omalla etiketillä varustetut paikalliset viinit (Finnish National Support Element tms. – Oli niillä omat astiastotkin). Sitten ei muuta kuin roudaamaan ja tien päälle! Good bye Macedonia we love you aaallll! Matkalla Kosovon puolelle ja sen halki katsottiin serbien ja albaanien toistensa listimisestä kertova The Valley -dokumentti, joka kyllä oli niin saatanallisen tylyä kertomaa että tippa tuli linssiin jo alkuminuuteilla. Suosittelen kaikille, jotka yhtään haluavat ymmärtää mitään alueen tapahtumista. – Tällä monietnisellä alueella on poltettu kirkkoja ja moskeijoita ja naapurikylän vanhuksia jo vuosisatoja, joten syitä vihanpitoon tulee aina riittämään. Alun perin albaanien apuun tulleet NATO-joukot saavat nykyään laittaa kaiken auktoriteettinsa peliin etteivät etnisesti “puhdasta” Kosovoa janoavat albaanikiihkoilijat listi alueella vielä asuvia serbejä.

Seurueemme ruokailufrekvenssi alkoi saada jo viisikkomaisia piirteitä. Samoin saunomassa käväistiin vähän joka välissä. Nyt Petri kuitenkin marssitti turistit vaatevarastolle, ja koko porukka puettiin armeijan vihreisiin – niitä luotiliivejä ja kypäriä myöten. Sitten hypättiin kahden Pasin kyytiin, ja artistin retkut pääsivät kiertoajelulle ympäri Kosovon kylien ja maaseudun – täytyy toivoa että tällä oli jokin alueen valvontaan liittyvä tai KFOR-joukkojen “läsnäoloa” painottava funktio, sillä parisataa litraa gasoa nielevä sightseeing tour vain meitä varten tuntuisi vähän korskealta… Vaikka oli se kieltämättä aika taktista kyytiä ja erikoismeininkiä kun pikkulapset juoksivat panssarivaunujen perässä iloisesti vilkuttaen. Ei siinä auttanut kuin vilkuttaa kaikille takaisin ja omaksua rauhanturvaajan ritarillinen osa!

Villestä siirryttiin seuraavaksi lähistöllä sijaitsevaan Camp Christinaan, jossa suomalaisten Alfa-komppania (se varsinainen KFOR-joukkojemme tehonyrkki ja katupartio) majaili. Täällä esiintymislava sijaitsi ulkoilmassa leiriaukealla, ja auringonpaisteesta huolimatta väliin viileänä puhallellut tuuli ennakoi kylmää iltaa. Ei muuta kuin kamat pystyyn ja Viisikko syömään. Taas oli vieraskoreilla kokeilla lähtenyt mopo käsistä kuin Artsi Nyqvistiltä – sisäfileille, kuskuspaprikoille ja täytekakuille ei oikein millään tullut loppua. Sitten Viisikko saunoi ja soundcheckasi. Jossain vaiheessa tuli tieto että Haagissa sotarikosoikeudenkäyntiä odottavan albaanijohtajan veli oli murhattu Kosovon laitamilla. Tätä myöten potentiaalisesta yleisöstämme komennettiin ilmeisesti ihan mittava osa partioihin alueelle mahd. levoittomuuksia haistelemaan. Tätä se nyt sitten on: puoli vuotta odotellaan viihdeorkesteria kotimaasta ja sitten pitääkin lähteä töihin tovi ennen show’ta.

Itse esitys oli aika mainio – suoraan sanoen viihdeorkesterimme oli vielä hivenen ruosteessa pitkän (sähköisen) keikkatauon jälkeen, mutta tilanteen erikoislaatuisuuden huomioonottaen sillä ei tuntunut olevan juurikaan väliä. Terhi sai eturivin herrasmieheltä sotilastakin lämpimikseen, ja keikan jälkeen käytiin nopeasti moikkaamassa juhlaväkeä messissä. Sitten olikin jo sotilaspoliisikyyti viemässä meitä Camp Villen messiin – Antin sanoin: harvoinpa on kyttien kyydillä raflaan viety. Iltakaljojen jälkeen snägärin kautta yöpuulle (kyllä, muonittaja Danish Camp Supplies piti messin ulkopuolella grilliä auki iltaisin!)