Ilosaarirock, Joensuu 18.7.2004
Brekkistä narssuun siinä kuuden kieppeillä ja bussiin! Unenotosta ei loppupeleissä oikein tullut mitään ja Mikäs Vittu Minä Olen? -peli alkoi levitä käsiin, mutta Ilosaaressa oltiin noin yhdeltätoista, niinkuin pitikin. Checkiaikaa siis oli ruhtinaallisesti, kunniatehtävänämme oli polkaista päälavalta koko festivaali käyntiin.
Meillä oli yllättäen tossa pari päivää aikaisemmin treenit, joissa käytiin vähän läpi Rannalta toiselle -kappaletta. Ja sillähän sitten aloitettiin koko helteinen festari. Yleisenä totuutena aina hoetaan, että aloittajan osa on vaikea, mutta nyt, olisiko johtunut sitten siitä helpottavasta helteestä, kaikki tuntui menevän aivan helvetin hyvin. Osansa lienee ollut onnistuneella biisilistan sekoittamisellakin. Onnelliset kohtaa oli kyllä aivan helvetin liian nopea, mutta kiilaushan on vaan maksimaalisen meiningin merkki!
Keikan jälkeen muut alkoivat hissukseen valmistautua Helsinkiin paluuseen, minä, Terhi ja Kössi jäätiin festareille lekottelemaan. Päivän ehdottomat kohokohdat oli tietenkin Danko Jones ja siitäkin tajunnanräjäyttävämmäksi pistänyt Auf Der Maur, jonka vieressä olimme myöhemmin yökerhossa Kössin kanssa parikymmentäkin minuuttia uskaltamatta sanoa sille yhtikäs mitään. Levyn sinänsä mainiot kappaleet aukesivat maailmanlopun volyymillä aivan uuteen loistoon! Äkkiä takas!
Seuraavana päivänä Tepa ja minä osallistuimme Suomen Darraisimpien Rokkarien voittoisaan otteluun Oikeiden Urheilijoiden jalkapallojoukkuetta vastaan. Vahvoissa riveissämme seisoi rotevaa sakkia Kotiteollisuudesta ja 51 Koodeista Mariskan kautta Happoradioon ja Marylandiin. Allekirjoittanut sijoitti takanurkkaan 2-1 voittomaalin, Terhikin koski palloon ja koko teurastus päättyi rokin voittoon urheilusta numeroin 5-1!
Kotikenttäedusta piti huolen megafonilla varustettu rääväsuinen valmentajamme Onni Varis (luvatta Ilosaaren sivuilta kopsatussa kuvassa oikealla), joka solvasi vastustajia ja erotuomarityöskentelyä varsin kaunopuheisesti, sekä tietenkin tuhatpäinen enemmän rock- kuin urheiluhenkinen yleisö. Menee ehdottomasti Tämän Takia Aloitin Kitaran Soittamisen -hetkien joukkoon (taannoisen Nu Virgos -playback-keikan kanssa!), viheriölle marssittiin Eye of the Tigerin soidessa ja meininki oli kuin Pepsimainoksesta konsanaan!
Sitten vaan uintia ja khillailua ja propellikoneella stadiin. Lämpimät, ellei kuumat terveiset ja suurkiitos järkkäreille loistavasta meizingistä ja vieraanvaraisuudesta!