Puustelli, Alavus 22.5.2004
Viimeistä viedään! Alavudelle lähtöä viivästytettiin aina kahden kieppeille, ja perille tultiin ennenkuin olin saanut silmäystäkään unta bussissa. Kuunneltiin Antin läppäristä Neu!ta ja Ihmepojan viimosimpia (loistavia) demomiksauksia. Sitten jotkut katteli Salasana Swordfishiä. Itse yritin silloin tosiaan nukkua, mutta aika ristiriitaisen arvion se taisi saada. Alavus ja Alavuden Puustelli vaikuttivat etelän moukan silmissä jonkinasteisilta toisinnoilta Nivalasta ja Nivalan Puustellista, kahdella erotuksella: 1. Alavudella ei näkynyt lypsäjäpatsasta eikä myllyä. 2. Soittotila ja E-Type-disko oli luojan kiitos jaettu kahteen eri kerrokseen. Näin vältytään siltä kiusalliselta tilanteelta, että kaupungin ainoaan menomestaan ängennyt joku helvetin bändi estää maksavia asiakkaita perkele tanssimasta Dr. Albania. Soundcheckin sijaan mentiin huoneisiin lojumaan, enkä vieläkään saanut nukuttua. Kössikään ei vaikuttanut maailman levänneimmältä mieheltä. Nukkumisen sijaan katsoimme alkuillan komediaa Kyttäyskeikka II, jota oli vaikea hahmottaa komediaksi. Ei ehkä niin suuri ihme, sillä olimme fyysisesti ja psyykkisesti loppuunajettuja ihmisraunioita. Soundcheck meni nopiasti ja kivasti, lava tuntui oikeastaan tosi mukavalta soittaa.
Sitten taas huoneeseen lojumaan. Tällä kertaa kuunneltiin Stereolabia, Van Halenia, sekä Shabba Ranksia, Materialia, Nicky Skopelitista, Praxista ja Jah Wobblea. Sitten mentiin keittiöstä hakemaan possufileet, jotka tuli kyllä tarpeeseen, koska aloimme olla Kössin kanssa jo hieman läpikuultavia yleisestä uupumuksesta ja nälästä johtuen. Sitten saunaa ja saippuaa, pestäksemme itsestämme ihmisyyden tahran. Jonka jälkeen saapui armelias uni.
Heräsin varttia vaille puolen yön aikoihin Közbän katsoessa aivan loistavalta vaikuttavaa Demolition Mania. Bäkkäri oli kellarin saunatiloissa, ja sieltä valuttiin (minä vielä unta silmissä) n. 0.45. Jää murtui kivasti heti keikan alussa, sillä jonkun piuhan lähdettyä irti efekteistäni keikka alkoi kahden minuutin teknisellä sähellyksellä. Keikka oli todella hyvä, yleisö ihanaa ja totesin taas rakastavani työtäni. Onnellisen naisen paikkasi setissä Kun puut tekee seittiä, joka toimi erityisen hyvin ja virkisti noin vaihteluna. Loppukeikasta noustessani lavan eteen PA-laitteistoboksille starbailemaan löin otsani täysiä kattoon ja venäytin niskani. This is Spinal Tap. Muutenkin tunnelma oli, kuten eilenkin, harvinaisen rento amerikan ärrällä.
Tämän jälkeen olikin enää yksi asia tehtävissä, eli juhlistaa viime tinkaan saakka kiertueen päättymistä ja kadottaa itsensä Alavuden yöhön eli alakerran diskoon. Takaisintulomatkalla päätettiin kevään leffafestivaalit katsomalla jälleen kerran erinomaisen koskettava katastrofikuvaus Deep Impact, sekä epätasainen The Sidewalks of Manhattan.
T H A N K S T Ä H Ä N A S T I !