Tavastia/Ruma-klubi, Helsinki 12.3.2003
Olimme ehtineet järjestää treenejä sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina, joten keskiviikkona oltiin kuitenkin karkeasti ottaen turvallisilla mielillä liikenteessä. Kosonen olisi tosin päässyt vain ekoihin treeneihin, mutta sekin sössittiin informaatio- ja aikatauluspedeilyn takia. Eli Anssi oli teräksisessä kunnossa (ja, öö, me muut), mutta Kosonen ei ollut koskaan kuullutkaan Nimikirjaimet -kappaletta, joka iltamissa oli tarkoitus debytoida. Ei se mitään, lahjakkaita nuoria miehiähän tässä ollaan.
Soundcheckissä oli meillä ekaa kertaa monitorimiksaajana Aksu (hei Aksu! kiitos Aksu!), ja korvamonitoriemme hävittyä jonnekin huitsilan vittuun, lainaan oli hallittu varsinainen monitorien superbändi: ainakin Aikakoneen, Donkkarien ja Mighty 44:n luureja oli käytössä, ja tulppaosat lähetettiin taksin mukana RMC:ltä. Jotenkin aikaa jäi kuitenkin vielä Nimikirjaimien läpimenoon, ja Kososelle oli sovitettu jokatapauksessa hiljaisuutta tokaan kertsiin asti.
Antti Isokangas houkutteli minut johonkin illan alkuun järjestettävään Popvisaan, jossa joukkueeni erittäin tiukan taiston jälkeen karsiutui ensimmäisellä kierroksella. Komealta saundaavaa Aleksi Ojalaa kerkesin katsoa pari biisiä, oma settimme oli määrä alkaa tasan 23.30 radioinnin vuoksi. Ja alkoikin. Ja televisioinnin vuoksi salissa oli se niin sanottu “voikkasalivalaistus päällä”, joten alkupuoli keikasta oli jotenkin jäykkää. Tai hillittyä, jos kauniisti sanotaan. Suomalainen rupee joraan kunnolla vasta kun sille juottaa viinaa ja laittaa sen pimeään. Mutta loppupeleissä ja -keikasta yleisöresponsekin kävi vetreämmäksi. Omiksi suosikeiksi nousi tältä keikalta Onnelliset kohtaa, vallaton Luoksesi, Ei mun oo hyvä olla yksin, Minne katosi päivät ja Vastusta mua (eli aika monta viisua.), sekä tietenkin ja nimenomaan Nimikirjaimet, jonka Antti kyllä mielestäni spiikkasi minikirjaimiksi. Biisin pituus on kai lähemmäs 6 minuuttia, eikä siinä oikeastaan ole kertsiä, mutta jotain siinä on kun me ollaan niin mehuissamme siitä. Parikin tyyppiä oli (keikan jälkeen puhuessa) löytänyt kappaleen Sonic Youth -tyylilainat, mistä olin tietenkin ihan banaaneina onnesta.
Kiitos Taralle ja Bemarille bäkkärille roudatusta shampanjasangosta, kultalevyistä (yay!) ja painosta juuri tulleista Letitä tukkani -sinkuista! Tuli erittäin juhlallinen olo, ja oli kiva kilistellä Växbyn ekan oikean keikan johdosta (eläköön Anssi!). Samaan aikaan pitää alkaa sanoa ainakin toistaiseksi hyvästejä Kososen Mikolle, joka aloittaa pian tiiviin levyrundin Maija Vilkkumaan kanssa, ja jonka tonttia tulee täyttämään Ihmepoika-orkesterista tuttu Kössi Salokorpi. Hasta luego, Kossu – Hola, buenos dias, Kössi!