Tulliklubi, Tampere 4.10.2002
Kahdet treenit saatiin sovittua ennen maailmankiertueen alkua, ja niissä ehdittiin treenata karkeasti ottaen keikkakuntoon 2 upouutta yours trulyn mestariteosta, sekä seuraavan singlen b-raitana päivänvalon näkevä Mitä hyödyttää. Uudet biisit ovat saaneet kätsät työnimet “Lettibiisi” ja “Tässä yhtenä päivänä” – näistä ensimmäinen on sellasta kahden pennin Smithsiä varmaan, ja elinkelvoton työnimi juontuu tekstin säkeestä “letitä tukkani/niin että tuntuu”. Joka tapauksessa säkeistöjen 4 tahdin sointukiertoa on kiva junnata pidempäänkin läpi. “Tässä yhtenä päivänä” -nimi pitää varmaan myös joskus muuttaa, sehän kuullostaa oikeastaan sellaselta SMG:n biisinnimien keskiarvolta. A-osat muotoutui superkiellettyjen jazzsointujen vuoksi hitaan limaiseksi funkballadiksi, mikä on tavallaan ihan saatanan kamalaa, ja kerkkis meneekin sitten ihan hakusanalla Tommi Läntinen. Tai Kent. Joka tapauksessa sellaista yltiöromanttista matsupitsu-titanic-soundtrack roskaa.
Elikkäs luottavaisin mielin lähdettiin matkaan. Tämä rundi tehdään Russellilla, bussilla, jonka nimi tulee tietenskin Russell Athletic -kylkiteipeistä. Kosla oli juuri Donkkareilla ajossa, joten Antti ja Nykänen olivat jo nimiteipanneet perältä sängyt, mutta kaikille riitti omat. Kaiken kaikkiaan tod. mukavanoloinen ja hyvin fengshuiattu rokkidösä. Kuskina toimi alkurundilla Syke, joka on saanut nimensä Tohtori Sykeröstä, ja on vähiten Tohtori Sykerön näköinen ihminen, johon olen ikinä tutustunut. Olin käynyt aamulla ystävältämme Salla Salokankaalta hakemassa sen tekemän jättitaustakankaan, jonka kromipainatuksen silittämisessä oli ilmeisesti mennyt vuorokausitolkulla aikaa. Mutta oli se sitten ihan saatanan näyttävä, kun sen Tulliklubin epäkeskolle lavalle sai ripustettua. Soundcheck oli pitkä kuin puolalainen taide-elokuva, kun haluttiin hioa vähän uusia biisejä ja esmes Kaupunki allapäin -kappaletta, jota ei “sähköisesti” vielä oltu esitetty.
Alkukeikka meni omalta osaltani hieman ummikkona, silleen kitarankaulaa hermostuneena tuijotellen, mutta esim. Onnelliset kohtaa taisi mennä aika hienosti. Yllättäen “Lettibiisi”, jonka olisi pitänyt olla hermoilun paikka rentoutti ainakin minut ja siitä eteenpäin sai aivot sellaiseen asentoon, että keikasta pystyi nauttimaan kunnolla. Setin loppupuolelle saatiin hyvä nousujohteinen bore, ja encoret vedettiin yhteen putkeen. Ihan orgastinen aloitus ei kuitenkaan ollut, mutta oma arvio keikasta parani ja hämärtyi aika tehokkaasti Taran (reissussa mukana ollut BMG:n pr-tyyppi) vinguttaessa korttiaan Telakalla.
Matka takaisin Helsinkiin sujui mukavasti Las Ketchupin Ketchup Songin sanoja opetellessa, David Hasselhoffin keikkataltiointia seuratessa, ja romanttisen Teenage Dreamgirls -lehden nelikielisten kuvakertomusten parissa lingvistiikkaa opetellen. Ensi kertaan! Kiitos Tampere!