Scandinavian Music Group

Kotka here we came!

Xboxissa oli nyt nimensä mukaan XBox monitoreineen kytketty, kappas tuota. Kamat raijattiin Kaken, Kössin ja Tepan kanssa sisään ja ajettiin lauttasatamaan, josta napattiin kyytiin Jukka, joka oli tulossa Eestistä huorista – ei vaan, se oli ollut missikisoja äänittämässä laivalla – ja Antti muuten vaan. Kotkaanhan on Helsingistä vain sata metriä, joten matkan aikana ei ehtinyt tpahtua mitään merkittävää. Minä yritin epätoivoisesti saada otetta James Bond -pelistä, ja Kössin kanssa mällättiin Driv3rissa autoja oikein iloksi saakka. Simpsons-peli oli sen vähän perusteella mitä jaksettiin ihan hanurista. Jäi vähän ikävä Parappa the Rapperia mutta minkäs teet.

Eaglessa odotti sama kompleksi kuin ekan levyn rundilla, mutta tällä kertaa esiinnyttiin alakerrassa. Siitä vaan checki läpi, grillipihvit kitusiin Fransmannin puolella ja huoneisiin venailemaan. Katsottiin Közbän kanssa taas Suomen tamperelaisinta tv-visaa “Missä vika?”, joka on tavallaan melkein kuin katsoisi maalin kuivumista, paitsi ei ihan niin vauhdikasta ja kivaa. Siinä kahdenkymmenenkolmen kieppeessä ängimme bäkkärille juomaan erikoisoluita ja -siidereitä (eläköön Kotka!).

Perus-bailandos-yökerhohan tämä oli, siis ihan sitä Dirlandaa-Movetron -tasoa, ja showtimen ollessa 23.45, tiesi jo etukäteen että hiukkasen vaikeaa voi tulla. Eikä se nyt maailman paras keikka ollutkaan, reilusti paskin näistä akkarivedoista, mutta noin yleensä hyvää keskitasoa – “hopeinen lenkki kultaisessa ketjussa”, niinkuin Anssi asian ällöttävästi ilmaisi. Muutama biisi toimi kuin tauti, mutta muutamassa kohdassa taas olimme jotenkin unessa tai svengi oli hiukkasen repivää, niinkuin Nykänen asian ilmaisi. Antillahan on tämän kiertueen aikana huikean korkealle noussut rima stand up-komiikkona, ja jotenkin tänään se jäi ylittämättä. Syytetään nyt vaikka rutiinia, olisi pitänyt ujuttaa jotain treenaamatonta jännää setin sekään niin olisi pysynyt homma “reunalla”. Mutta paskat siitä, hauskaa oli, Kotka on kingi ja yleisö tykkäsi. Keikan jälkeen juhlittiinkin sitten kerralla koko loppuvuoden edestä, kun tässä vähän tauolle jäädään.

Paluumatkalla katsottiin “Eläkeläiset – sekoilun ytimessä/The Core of Secolation” -DVD:tä, ja todettiin tyytyväisenä omien elämäntapojemme olevan vielä ihan terveellä pohjalla.

Post Scriptum: Nämä keikat ovat olleet niin perkeleen hauskoja ja saaneet niin oivan vastaanoton, että suunnittelemme jo pyörtävämme päätöksen ensi kevään keikkatauosta. Ainakin Ouluun, Rovaniemelle ja Turkuun olisi kiva päästä sompailemaan tällä otteella, ja Tavastiaakin varten on jo pientä erikoissuunnitelmaa kyhääntymässä. Nyt joka tapauksessa hyvästi vähäksi aikaa, pidetään tässä pientä luovaa taukoa ja sävellellään lisää evergreenejä.

Setti

1. Säälittävä syksy 2. 100 km Ouluun 3. Tiistai 4. Onnellinen nainen 5. Rannalta toiselle 6. Talvipuutarhaan 7. Hölmö rakkaus 8. Minne katosi päivät 9. Juokseva mies 10. Vierailla kallioilla 11.Ei mun oo hyvä olla yksin 12. Kaupunki allapäin 13. Kun kuolen 14. Tällaisena kesäyönä... e. Mitä hyödyttää e. Letitä tukkani e. Jos osaisin

…tai viimeistään Omenahotellin kylmähkössä huoneessa vilustuin jo kolmanteen flunssaani tänä syksynä. koska Omenahotellissa ei ollut receptionia tai minkäänlaista henkilökuntaa, ei siellä liiemmin ollut mannermaista hotelliaamiaistakaan. Kaken ja Kössin kanssa siinä sitten keiteltiin huoneeseen vakiona kuuluvalla vedenkeittimellä yksittäispakatut pikakahvit, jonka jälkeen käväisin kössin kanssa perheravintola MacDonaldsissa vielä. Ja puoliltapäivin karautettiin kohti Poria.

Kyllä siinä yritettiin jotain pysähdellä matkalla, mutta Porissahan oltiin silti melkein heti. Hotelli oli tuttu mörskä Amado, ja muutamat meni saunaan samalla kun minä käväisin patteriostoksilla ja kävelyllä Porin promenaadeilla. Viiden aikaan mentiin sitten tutkimaan tätä “numerobaaria” jossa keikka olisi. Puutalon kyljessä oli hivenen antiklimaattinen “Club 19 – Good Old Music” -slogan, mutta itse sali näytti aika ookoolta. Sen sijaan monitoreihin oli vaikea saada mitään järkeä, eikä kai PA:kaan ollut parhaassa mahdollisessa vireessä.

Soundcheckin jälkeen valuimme Beer Hunter’s -panimoravintolaan aikomuksenamme olutsnobbailla. Antti, Kössi, Anssi ja minä tilasimme tuhottoman kalliit ja tiskirätinmakuiset trappistioluet, ihmettelimme niitä siinä sitten ja pelasimme alfabetiä. Paskinkin bisse loppuu joskus, joten kävimme siinä sitten lakisääteisillä kebabeilla ja palasimme hotelliin. Telpparista tuli yllättävän loistelias Matthew Broderick/Reese Witherspoon -satiiri “Vaalit”, jota Kössin kanssa siinä mieliksemme seurasimme.

Club yhdeksääntoista palattiin siinä 23.15, soittoajaksi kun oli määritelty keskiyö. Yllättäen paikalla oli hienosti porukkaa, ja hieman fiftariteemaisen baarin torttutukkaisimmat kantikset pysyivät ilmeisesti pubin puolella. Myöhäinen ajankohta ei ole kaikkein otollisin yleisöltä jonkinlaista turpansa kiinnipitämistä vaativalle akustisuudelle, itselläni oli päivän ongelmien jäljiltä aika kamala monitorointi ja helvetin flunssainen olo, Antilta loppui puhekyky kesken vitsin joskus puolessa välissä keikkaa, mutta siltikin keikka oli hieno, tila ja yleisö saatiin haltuun ja varsinkin Terhi veti taas helvetin hyvin.

Aika pitkään siinä jaksettiin sitten pyöriä keikan jälkeen, mutta kun Tutti Frutti ja Good Golly Miss Molly oli kuunneltu viidennen kerran samana iltana, lähdimme hotelliin.

Aamulla herätys olikin aikaisin, paitsi Terhi jäi goisaamaan lähteäkseen bussilla Turkuun – me muut vedimme marmelaadileivät ja munakokkelit, katsoimme Kimin epädramaattisen lähdön aamiaissalin telkkarista, ja karautimme etelään. Matkan varrella pidettiin kymmenen kysymyksen visoja singoista, seemiläishaamilaisesta kielipesueesta ja virsistä.

Kotka here we come!

Setti

1. Säälittävä syksy 2. 100 km Ouluun 3. Tiistai 4. Onnellinen nainen 5. Rannalta toiselle 6. Talvipuutarhaan 7. Hölmö rakkaus 8. Minne katosi päivät 9. Juokseva mies 10. Vierailla kallioilla 11.Ei mun oo hyvä olla yksin 12. Kaupunki allapäin 13. Kun kuolen 14. Tällaisena kesäyönä... e. Mitä hyödyttää e. Letitä tukkani e. Jos osaisin

Xboxia lähti tällä kertaa kuljettamaan Ruokolahden Leijona Kake. Antti toi muassaan kaikille tuliaisina informatiiviset selonteot seuraavista aiheista: “Virret”, “Seemiläis-Haamilainen kielipesue”, “What is theoretical Physics?”, “What is string theory?”, “Singot” ja “Sveitsin hallitsijat”. Syynä tähän oli edellisellä reissulla syntynyt, Valiojoukot visailun nostattama kysymys siitä, minkä erikoisaihealueen kukin valitsisi, jos varmasti haluaisi hävitä. Klemmareilla nidotut A4-nivaskat antoivat toden totta pikakurssin moneen mielenkiintoiseen aihekokonaisuuteen, ja jo nyt tiedän virsistä yhtä ja toista. Teoreettisesta fysiikasta kukaan ei vieläkään kyllä tajua mitään, eikä säieteoriasta. Viime reissusta muuten jäi mainitsematta se, että takaisintulomatkalla, Kössin selittäessä Antille sähkön toimintaa, ajauduimme lopulta pohtimaan atomirakenteita pienempiä partikkeleja. Soitto teoreettisen fysiikan taitavalle ystävälle selvitti, että muita hiukkasmaailman veijareita perus elektronien, protonien ja neutronien lisäksi ovat leptonit myoni ja tau (myös elektroni ja kolme neutriinoa ovat siis leptoneita), sekä koko kvarkkiperhe ylöskvarkki, alaskvarkki, totuus, kauneus, outo ja lumo. Itseasiassa miltei kaikki materia maailmassa koostuu nimenomaan kvarkeista ja leptoneista.

Suomen Manchesteriin tultiin kuuden aikaan, ja vaikka Telakalla ei olla aikaisemmin soitettu, se tunnettiin kotoisaksi paikaksi noin muuten. Alleviivatun lämminhenkinen tiiltä ja puuta yhdistelevä miljöö olisi toivon mukaan onnen omiaan akustiselle sompailullemme. Rafla oli luonnollisesti auki, joten soundcheck yritettiin pitää aika suppeana. Ruokailun jälkeen hurautettiin respattomaan Omenahotelliin, joka oli kebaan psykologisin mesta johon koskaan olemme jalalla astuneet. Erilaisia koodeja tuhannella eri ovella painelemalla pääsimme sisään ja kerroksiimme, joiden käytävät muistuttivat painostavalla tavalla Fifth Elementiä. Huoneiden munuaisen muotoiset lattiaan pultatut punaiset pöydät ja demoninen huonekalujärjestys huipensivat psykologisuuden järisyttäviin mittasuhteisiin. Venailuajan kulutin katsomalla Kaken kanssa Suomen tamperelaisinta TV-visaa “Missä Vika?”, jolla oli outo kyky pysäyttää se ajankulu kokonaan.

Lopulta lähdettiin kuitenkin telakalle, jossa tupa oli vinhaa vauhtia täyttymässä. Yläkerran backstagella oli oma kertalämmitteinen saunansa, johon minä ja Antti livahdimme oitis, voidaksemme marssia lavalle saunanraikkaina ja korvantaukset puhtaina. Keikka oli mitä mainioin, ilmassa oli ajoittain kunnon yhteislauluhenkeä ja fiilis katossa. Alkukeikalla Terhin monitorointi ei toiminut, joten muutama biisi meni mitenkuten lauleskellessa ja Kaken ronkkiessa Terhin vyöllä roikkuvaa lähetintä, kunnes asiat saatiin kuntoon. Yrittäessään itse ronklata monitoripiuhaansa Terhi kuitenkin onnistui avaamaan rintsikkansa, joten sitten meni vielä aikansa kun se huomaamatta biisien kestäessä kiemurrellen sai luimittua yläosansa t-paitansa alta, myttyyn bassarin viereen. Ja ainakaan kukaan lavalla olleista ei tajunnut mitään salaoperaation kestäessä, vaan vasta bäkkärillä Terhin siitä kertoessa!

Mutta sikamaisen hyvä keikka siis oli, kiitos varsin riehakkaalle yleisölle varsinkin Kössin ylistämisestä (Kössi esiteltiin, itseasiassa aivan totuudenmukaisesti, punkyhtye Reva-ääliöiden ex-rumpalina ja sai osakseen kauniilta tytöiltä vuolaita “Kössi on ihanin”-huutoja). Telakan sulkiessa ovensa siirryttiin vielä johonkin todella välimalliseen irkkupubiin käväsemään, ja siitä Omenahotelliin rotsi auki talsiessa…

Setti

1. Säälittävä syksy 2. 100 km Ouluun 3. Tiistai 4. Onnellinen nainen 5. Rannalta toiselle 6. Talvipuutarhaan 7. Hölmö rakkaus 8. Minne katosi päivät 9. Juokseva mies 10. Vierailla kallioilla 11.Ei mun oo hyvä olla yksin 12. Kaupunki allapäin 13. Kun kuolen 14. Tällaisena kesäyönä... e. Mitä hyödyttää e. Letitä tukkani e. Jos osaisin

Ensimmäiset kolme keikkaa olivat menneet niin hyvin, että jännittämistä enemmän odotti vain innolla kotikentän tulikoetta. Savuin Tavastialle neljältä, jolloin se ihme timanttilava keskellä lattiaa oli jo pystyssä ja illan valonainen Anna asetteli liikkuvia spottejaan yltympäri salia. Näin Nykäsen villi visio alkoi siis vihdoin hahmottua. Oma panokseni oli varsinaisen stagen verhoaminen kattoon ripustettavalla SMG-backdropilla.

Mukana oli myös Imatran Kotiryssä Kake tekemässä monitoreita, jotka tällä kertaa olivat korva-sellaisia – vaihtoehtona tietenkin kuunnella PA:ta muutaman millisekunnin viiveellä. Itse päädyin lopulta kuuntelemaan toisella korvalla PA:ta, toisen ollessa korvamonitoroitu, jolloin pään sisällä jylläsi vinkeä stereochorus PA:n viiveen takia. Antti tuli reippahasti myöhässä uhrautuvaiselta roudausreissultaan, joten checki tehtiin tavalliseen tapaan ns. jamaica-aikataululla. Kuitenkin niin, että ehdimme jopa koteihin käymään ennen iltamia.

Tunnelma takahuoneessa oli käsinkosketeltavan eritavalla odottava, koska normaalisti lavalle mennään purkamaan adrenaliinia, mutta nyt tiesi, että lavalle ollaan menossa nimenomaan relailemaan ja hissuttelemaan. Lavalta (siltä oikealta, joka nyt oli yleisöltä näkymättömissä) pääsi kurkkimaan salin täyttymistä, ja kyllähän se täyttyikin, parvea ja portaita myöten. Ainoastaan selkiemme takana olevalla pikku kaistaleella oli hivenen väljempää ymmärrettävistä syistä (vaikka kyllähän siihenkin suuntaan välillä tuli “esiinnyttyä”). Pidin myös erityisen onnistuneena järjestelyä, että laiskimmat (ja nopeimmat) pääsivät istumaan lavan välittömään ympäristöön haalittuihin pöytä-tuolirykelmiin, mikä myös paransi yleistä näkyvyyttä kivasti. Koko järjestelyssä oli sellainen MTV-unpluggedfiilis, varsinkin runsaiden valojen myötä.

Itse olin todella fiilareissa siitä, kuinka hiljaisena Tavastia pysyi joka biisin ajan – mikä ei tuntunut todellakaan kalsealta responselta vaan musiikkiin keskittymiseltä, sillä biisien väleissä yleisö aina repesi kovaankin mekkalaan. Varsinkin Antin hersyvien huumoripläjäysten kestäessä ja kestäessä.

Seuraavana päivänä Tampereen reissulla oli itseasiassa mahdollisuus katsoa koko höskä DVD:ltä, talon kamerathan kun nauhoittavat muitta mutkitta koko keikan äänen tullessa suoraan miksauspöydästä. Ja kyllähän se kesti kuuntelua ja katselua se setti. Ihan niinkuin lavallakin, tuntui jälkikäteenkin, että itselle huippukohtia olivat uudet biisit Hölmö Rakkaus, Vierailla kallioilla ja Rannalta toiselle, sekä Talvipuutarhaan, Mitä hyödyttää ja höyrybasson varassa alkava Onnellinen nainen. Myös puolitempoiseksi slovariksi jarrutettu Minne katosi päivät miellyttää omaa korvaa.

Ja miellytettiin me sitten ilmeisesti muittenkin korvia, sillä kollegoilta, tutuilta ja tuntemattomilta tullut palaute oli aika ylitsevuotavaa. Kyllähän se niin on että oman äidin ja Kososen Mikon kehut ne makeimmilta maistuu. Itse omistin Kaupunki allapäin -kappaleen jokaisen kitaramogan Kososelle, ja Antti puolestaan onnitteli häntä siitä, että oli “vihdoin virallistanut suhteensa nuorikkoonsa Niko Kokkoon”.

Setti

1. Säälittävä syksy 2. 100 km Ouluun 3. Tiistai 4. Onnellinen nainen 5. Rannalta toiselle 6. Talvipuutarhaan 7. Hölmö rakkaus 8. Minne katosi päivät 9. Juokseva mies 10. Vierailla kallioilla 11.Ei mun oo hyvä olla yksin 12. Kaupunki allapäin 13. Kun kuolen 14. Tällaisena kesäyönä... e. Mitä hyödyttää e. Letitä tukkani e. Jos osaisin