RT, Järvenpää 9.10.2002
Järvenpäähän on Terhi Kokkosen kotikaupunki (paitsi että sieltähän pääsee pois lähiliikennejunalla, notta ei se mikään oikea kaupunki voi olla), joten lämmin läikähdys kävi rinnassa kun sinne saavuttiin. Lämmin läikähdys muuttui pian kylmäksi läikähdykseksi, kun kymmeneltä, viereisestä raflasta aterioimasta palatessamme, sisällä oli kolme asiakasta, joista yksi luki läksyjä. Showtime oli merkitty sopimukseemme 23.00, ja puolelta käydessään hakemassa vichyä salin puolelta Kosonen laski pääluvuksi 31. Jotenkin olimme koko illan psyykanneet itseämme ei-tänne-kukaan-tuu -fiiliksiin, ja nyt se oli käymässä toteen. Yritimme fatalistisesti adaptoitua tilanteeseen, että tuleehan tästä hyvää treeniä vaikka keskenään soittaisimme.
Sitten Terhi soitti siskolleen Paapulle, joka oli tulossa keikalle frendeineen jostain lähistön baarista, ja joka sanoi, että siellä ainakin kaikki luulee, että me alotetaan joskus puolilta öin. Samaan aikaan takahuoneeseen, jossa kyhjötimme, paukkasi laulava raitiovaununkuljettaja Aarne Tenkanen, joka kertoi, että väkeä tunkee koko ajan sisään, ja eihän kukaan hullu täällä alota kun vasta puoli yhdeltä.
Ja olihan siellä sitä väkeä ja hyvältä näytti, tosin vaivalla ripustamamme taustalakana oli tippunut, ja koko ravintolan akustiikka ja yleinen feng shui on aika mätä. Löytyisköhän sieltä sellainen 50 ihmisen mentävä alue, jossa äänikuva on kohdallaan. Vaan mitäpä siitä jos pheelis on, ja nyt oli. Antti spiikkasi kaupungin oman tytön Terhin “Miss Järvenpää 94”-tittelillä ja vieraileva monitorimiksaaja Karri piti huolen, että ainakin lavalla kaikki kuullosti vimpan päälle hyvältä. Ja oli hauskaa soittaa, paitsi mun pitäisi kyllä nostaa kitarahihnaa, koska Onnelliset kohtaa on aivan mahdotonta soittaa kunnolla viralliselta Paul Stanley -korkeudelta. Lettibiisiä oli muuten ihana soittaa, saatte luvan tottua siihen. Kaiken kaikkiaan tosi hieno meininki ja riittävä määrä selkääntaputtelua keikan jälkeen jotta jäi hyvä mieli. Kiitos Jäke! Hello Kuopio!