Scandinavian Music Group

Keski-Suomen sydämessä sijaitsevaan Summassaareen lähdettiin tällä kertaa Mikko “Kossu” Kosonen kiertuekitaristina. Summassaari oli ennakkotietojen mukaan keskellä metikköä sijaitseva terveyskylpylä, jonka leipä on gluteenitonta ja ruoka on maustettu ilmeisesti eläkeikäisten saksalaisturistien makuun. Kaikki maistui hallitusti samalta kuin kaikki muukin. Ja siellähän ne mutusteli diskopallon alla mietoja illallisiaan, kun saavuimme yökerho/ruokasaliin roudataksemme kamamme miniatyyrilavalle. This Is Spinal Tap. Sopivaa tsekkihetkeä odotellessa menimme huoneisiimme katsomaan saksalaisia kaapelikanavia.

Keikan oli määrä alkaa puoliltaöin, joten jotkut meistä ehti katsoa pätkän RUMA-klubin taltiointia vuoden alulta. Ja eihän se niin järin mahtava ollut, niinkuin vähän muistikuva oli. Eikä niin järin mahtava ollut illan keikkakaan. Jotain antiklimaattisella tavalla rentoa ja mutkatonta siinä oli, mutta itse ainakin soitin ihan kahva edellä, kieliäkin meni, ja monitorointi oli ujon tsekin jäljiltä ihan omituinen. Tai sitten Ankkarockissa monitoriboksejamme lainannut Scorpignons oli jättänyt niihin jotenkin pahat vibat (meikäläisen pakki oli ollut itse Klaus Meinella! Jawohl!). Kiitos kuitenkin yleisölle joka jaksoi tympeähkössä ympäristössä kannustaa ylimääräisiin asti.

Kellarikerroksesta löytyi sitten Sumppila Club -niminen yökerho, jossa käväisimme mietittyämme, että (keikkamyyjällemme) Karviselle voisi taas tähdentää näitä keikkapaikkavalintoja.

Setti

Letitä tukkani/Tällaisena kesäyönä/100 km Ouluun/Ei mun oo hyvä olla yksin/Luoksesi/Nimikirjaimet/Kaupunki allapäin/Elena/Vastusta mua/Minne katosi päivät/Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa

Mauron Maiden veti keikan Ankassa jo lauantaina, ja roudasimme jo silloin SMG:nkin backlinen bussiin, joten se ampaisi Kisahallin parkkipaikalta suoraan Korsoon. Tänään työvuorossa oli palkkasoturi Kosonen, joka napattiin kyytiin matkan varrelta. Keikka puistolavalla oli merkitty kahdelta alkavaksi, ja soundcheck meni sen verran joutuisasti, että kerkesin jopa kirjoittaa Kososelle sointulaput Elenaan.

Jossa kyllä sitten meni kieli poikki, joten vireet oli puoleen väliä biisiä aika etnisiä. Muutenkin taisi olla vähän virehäikkää koko bändissä, mutta siitä viis, ei sellaisia kukaan kuuntele. Oli hyvä keikka ja loppua kohti aina vaan parempi. Antti huudatti yleisöä tällä kertaa niin, että vasemman puolen piti huutaa solvauksia minulle ja oikean ylistystä hänelle itselleen.

Keikan jälkeen jäätiin palloilemaan mestoille – viettämään festivaalikesän päättäjäisiä. Vaikkakin tässä pari keikkaa vielä tulee, mutta Ankkarockissa on silti aina sellainen finaalin tuntu. Scorpignonsien meininki upposi meikäläiseen kuin styroksi kuolleeseen mereen, mutta The Soundsissa oli ylimuodikkuudestaan huolimatta ihan vilpitöntä intoa. Mutta musiikki sikseen – pääasia oli tietenkin bäkkärillä notkuminen ja fiunan kittaaminen, joka jatkui sitten Manalassa.

Setti

1. Letitä tukkani 2. Tällaisena kesäyönä 3. 100 km Ouluun 4. Luoksesi 5. Ei mun oo hyvä olla yksin 6. Nimikirjaimet 7. Kaupunki allapäin 8. Sä 9. Elena 10. Vastusta mua 11. Minne katosi päivät 12. Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa

Lauantaiaamuna lähdettiin sitten kuka minkäkin kuntoisena ajelemaan Märäjälahdesta kohti Rovaniemeä. Jonkun bensiksen kylkeen avatusta “Perhemarketista” ostin päivän leluksi imukuppinuolipistoolin. Sitten lähinnä visailtiin ja pelattiin formulapeliä. Ja väisteltiin poroja, noita Pohjois-Euroopan tyhmimpiä elikoita. Kun ajettiin Tivolille, pihalla soitteli akustisesti Kari “Rock´n´roll will never die” Peitsamo ja ihmisillä oli selvästi mielettömän hyvä olla. Talon taakse kasatulla bäkkärillä sai ihan tolkuttoman hyvää risottoa ja lihaa, chilejä, rieskaa, tikkareita, ja varmaan kesän ensimmäiset oikeasti kylmät artistibisset.

Vietiin backline lavan taakse, ei tehty soundcheckiä, kunhan rumpumikitys testattiin, ja lähdettiin hotellille. Antti, Kössi ja minä käytiin Scandicin näköalasaunassa, jonka jälkeen Kössi ja minä lähdettiin kävelylle Kemijoen rantaan, yhtä siltaa Ounasvaaran puoleiselle rannalle, tupakat hiekkasärkällä, ja toista siltaa takaisin. Ja Tivolille. Ja takaisin hotellille. Ennen puolta yötä tultiin bussilla taas tivolille viihtymään – Martti Servon parhaillaan hurmatessa loppuunmyytyä taloa. Kamojen pystytyksen ja nopean linjacheckin aikana pikkusalissa olisi ollut taas Peitsamoa tarjolla, mutta se siis missattiin.

Keikka alkoi yllättävänkin ajallaan, siinä puoli kahden tietämillä ja oli alusta loppuun ihan raivohauska – hauskempi kuin säkillinen apinoita, niinkuin sanotaan. Etukäteen oltiin päätetty vetää täysin anti-nashvillenä natsipilluna koko keikka, ja jos vaikka nämä musiikilliset termit ovatkin vähän epämääräisiä, voin vakuuttaa, että tässä onnistuttiinkin. Kivaa oli myös se, että saatiin soittaa viimeisenä bändinä reilusti yliaikaa. Ja voi vittu että oli kuuma! Koko päivä nyt oli ollut tätä kesähellettä ja siihen lisäksi täysi tuvallinen lappilaista body heatiä ja Syken puskemat valoshow’t niin nestehukka ja pyörtyminen kävi välillä aika lähellä. Eli kaiken kaikkiaan ihan törkeen siistiä. Ja yleisöresponse oli – niinkuin vuodet ovat opettaneet – NIIN eri maailmasta kuin täällä vitun Helsingissä; täytyy vaan toistella, että vittu ne on tyhmiä jotka ei asu Rovaniemellä. Setissä oli about nää biisit, tuskin kuitenkaan läheskään tässä järjestyksessä:

Keikan jälkeen tuuleteltiin tassut katossa onneamme, hihkuttiin ilosta, juotiin ja röökattiin haipakkaa vauhtia kaikki mitä ehdittiin, sillä etelään lähdettiin ajamaan siinä neljän pintaan yöllä. Vitutti kuin pientä apassikylällistä ettei voinut jäädä osallistumaan perinteiseen, housuitta käytävään pohjoinen-etelä futisotteluun, joka nyt kuulemma oli muuttunut lentopallo-otteluksi. Itseasiassa Antti ja Jukka jäi yöksi, mutta vain lähteäkseen aamukoneella valomies-Kuivalaisen häihin. Housuttoman etelän edustajanamme (tekstarin mukaan) voitokkaassa lentismatsissa oli siis vain Kössi, joka oli hetken mielijohteesta päättänyt lähteä seuraavana päivänä Helsingin sijaan kohti Jäämerta. Inariin saakka oli kyytikin kuulemma löytynyt.

Me puolestamme törmäsimme sunnuntaiaamuna jollain Motorestilla keskellä ei mitään Maija Vilkkumaahan bändeineen, jotka oli tulossa muistaakseni Nivalasta. Kiitos vaan viimeisestä. Ja Iso käsi Sykelle, joka ajoi Helsinkiin 13 tunnissa ilman unen silmäystäkään. Niin ja kiitos Pepelle ja jokaikiselle DBTK-työntekijälle, koska meillä pojilla oli aivan mielettömän kivaa, ja se vihreä pirtuboolikin saatiin menemään melkein kokonaan ennen Hesaa.

Kössiltä tuli äsken viesti: “Tuntureilla sataa ja Tenojoella on kalastajia. Eilen saunoin Inarissa ja nyt bussi vie jonnekin Varanginvuonolle Norjaan. Yöllä ei ole pimeää.” Go Kössi!

Kuvat: Pasi Kajo (kiitos)

Setti

Letitä tukkani/Tällaisena kesäyönä/100 km Ouluun/Ei mun oo hyvä olla yksin/Luoksesi/Nimikirjaimet/Kaupunki allapäin/Sä/Elena/Vastusta mua/Minne katosi päivät/Kun tuuli oli viilee e. Onnelliset kohtaa e. Jos osaisin

Good Morning Iisalmi! Aamiaisen jälkeen Antti, Terhi, Växby, Kössi ja minä lähdettiin eilen bongatulle biitsille uimaan ja kifaa oli – vaikka matalikkoa jatkuikin niin pitkälle, että lopulta kyllästyimme etsimään hukkumiskelpoista syvyyttä. Terhi jäi rannalle vielä muiden lähtiessä; minä, Anssi ja Kössi lähdettiin ratsaamaan läheistä Citymarkettia, josta ei löytynyt mitään mainitsemisen arvoista shittiä, mutta seuraavana vuorossa olleessa Halpahallissa Köpi ja minä iskimme kultasuoneen: Täysin käyttökelpoisten liitokiekkopyssyjen lisäksi löytyi 15 euron huokeaan hintaan tamburiinin, kitaran, rummun, marakassin, huilun ja trumpetin sisältävä Junior Band -muovisoitinsetti, jonka mainoslause kuului polleasti “WE REALLY PLAY!” Eli matka Lieksa Brass Weekkiin meni aivan helvetin musikaalisissa merkeissä.

Ennen kuin päästiin soittopaikalle määräsi Antti porukan syömään. Nepalilaista haettiin ja intialainenkin olisi ollut ihan jees, mutta lopulta löysimmekin jännän burger/kebab-tyyppisen lounasmestan! Sieltä palasimme ratsaamaan pari korttelia aikaisemmin vilahtaneen puutalon kokoisen kirppis/divarin. Yläkerrasta Terhi nuohosi mukaansa 5 superstailia tuolia sekä pari tuhkista ja Antti osti Kakelle “KAKE LÄHTEE MERILLE – Konnansuon oma poika Kalteri-Kake seikkailee” -sarjakuva-albumin, jossa ei muuta hurrattavaa kyllä ollutkaan kuin monitorimiksaajamme komea nimi.

Tuli sitten jäähallikeikka, eli stage, kaljatiskit ja muu oli pystytetty Lieksan jäähalliin. Kävelyvauhtia tehdyn soundcheckin jälkeen syötiin virkistävän hyvät kukkakaaligratiinit ja kinkkukiusaukset kitusiin ja lähdettiin Märäjälahdessa 10km:n päässä sijaitsevan kesähotellin soluhuoneistoihin majoittumaan. Koreiden maisemien lomitse laskeuduimme banaalin idylliselle rannalle – ja taas oli ongelmallista päästä tarpeeksi syvään veteen. Nyt oli vielä mutapohja alla, joka pienen alkuhämmennyksen jälkeen muuttui uintireissun hauskimmaksi osuudeksi – Anssi, Antti ja minä käynnistettiin ihoa terveyttävät mutasodat.

Bussin tuulilasissa odotti henkilökunnasta jonkun jättämä A4-arkki, jossa luki hieman kryptisesti “Scandinavian Music Group (Ultra Bra) – voisinko saada nimikirjoitukset” …jne jne. Samalla tavalla järkevää olisi kirjoittaa esmes “New Order (Joy Division) – kiitos keikasta” tai “The Wings (The Beatles) – olen suuri ihailijanne!” Hysteerinen logiikka jatkui itse Lieksa Brass Weekin esitteessä jossa ilmoitettiin reippaasti, että “SMG jatkaa Ultra Bran jalanjäljillä” mikä taas on yhtä absurdisti sanottu kuin vaikka “Justin Timberlake jatkaa N´Syncin jalanjäljillä”. Ja keikkapaikalla meitä ennen soittanut 60-henkinen (!) puhallinorkesteri soitti useampiakin UB-covereita, mistä tuli jotenkin epätodellinen fiilis. Lieksan Puustellissa illalla vetävä Vilkkumaan bändi tuli morjenstamaan – mukanansa tietenkin toinen kiertuekitaristimme Mikko Kosonen!

Ennenkuin olin soittanut ensimmäistäkään nuottia Letitä tukkani -introsta, kampesi eturiviin joku ukkeli ja kysyi “Psst… hei, koska UB tekee comebackin?”, mikä oli aika hauska alku hauskalle keikalle. Paikalle oli saapunut vaskimusiikin olkihattuisten ystävien lisäksi se ihan normaali rock-yleisökin, joten meininkiä riitti ja kyyti oli vauhdikasta. Danke, you Lieksa-people!

Puustelliin ehdittiin Maijan keikan alkupuolelle ja pakollisen 5 minuutin kuluttua keikan päättymisestä ryysättiin niiden bäkkärille juomaan poloisten viinat. Hauskaa oli kun sitä kerta pidettiin, ja viimoisina – vasta Tabortilla liuottamalla – lähti kohti Märäjälahtea minä ja Jukka. Hyvää yötä maailma.