Ruisrock, Turku 10.7.2002
Korean ökybussin sijasta Ruissalon retkelle lähdettiin jollain ihme minibussilla jossa oli vesisuksien mentävä peräkärry perseessä. Kuin ihmeen kaupalla iso seurueemme (SMG + Kerkon bändi + pitkä liuta frendejä) kuitenkin mahtui kyytiin, tosin Antin rumpusetti jouduttiin hylkäämään tilaavievänä hömpötyksenä. Puhelimitse selvitettiin että paikan päältä löytyisi käyttökelpoinen setti.
Ruisrockissa soitettiin tänä vuonna kolmella lavalla, ja me esiinnyttiin juuri tällä uudella Puistolavalla. Playtime oli 17.15, ja pakassa paljon jokereita, sillä Kososta oli tuuraamassa Staffan (tunnetaan parhaiten Liekin tarjoilijana!), jonka kanssa oltiin ehditty pitää tasan yhdet, meille tyypilliseen tapaan puolihuolimattomat treenit. Mulla oli melkein viimeistä piuhaa myöten uuden karhea kaupan hyllyltä haettu kitarakalusto ja Antilla lainakannut.
Keikka oli mielestäni silti kebaan paras veto tänä kesänä, eikä vähiten sen takia että se aurinko vihdoin paistoi meidänkin setin ajan. Staffan soitti vitun hyvin (paitsi Kesäyönä olisi loppujen lopuksi lähempänä Corrsia kuin Neil Youngia), minä aikalailla päin vittua, vaikka niitä muutamia synaosuuksia, joita paikkailin, oli ihan sika hauska soittaa. Lavalla oli sopivasti mötäkkää ja hyvä saundi, ja esmes Minne katosi päivät meni omasta mielestäni ihan hullun hyvin. Ja on positiivista että yleisöön alkaa löytyä paremmin ja paremmin kontaktia (lue: en ole / ei olla niin epävarmoja) ja hei!: taas näkyi itse tehtyjä SMG-paitoja ja jopa “jalat puutuu” -kylttejä, joka tiätenskin niinku viittaa kappaleeseen Ei mun oo hyvä olla yksin.
Osa porukasta lähti illalla Helsinkiin, mutta itse päätin ottaa viikonlopusta kaiken irti, ja pääsin stadiin vasta maanantai aamuyöllä henkilökunnan tilataksilla (joten kiitos siitä niin kuin kaikesta muustakin Merimaalle). Päällimmäisenä mieleen jäi Hanoi Rocksin veret seisauttava keikka sunnuntai-iltana, sekä edellisenä yönä Kien ja Puurulan kanssa leiskautetut surmanhypyt sillalta Aurajokeen (taivaan suuressa orkesterissa ei sitten todellakaan kaivattu kännisiä kielisoittajia, koska uppotukkeja tai fillarinrotiskoja ei puron cafe-latte-samean pinnan alta vastaan tullut.) Ja lopuksi tietenkin erityisterveiset Mauro “Mista Lova Lova” Garganolle.